Arabsat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arabsatin logo.

Arab Satellite Communications Organization eli Arabsat on arabimaiden satelliittitietoliikennettä välittävä yritys. Se perustettiin vuonna 1976 Riadissa Saudi Arabiassa, jossa sen pääkonttori edelleen sijaitsee. Perustajajäsenet olivat länteen tukeutuvia arabimaita, joiden intressi oli jo perustamisen aikaan suojata oman kulttuurin kehitystä. Yhtiöllä on viisi satelliittia geostationnarisella kiertoradalla asemissa 26° ja 30,5° astetta itäistä pituutta. Se välittää tietoliikennettä yli kahteenkymmeneen maahan. Ensimmäinen satelliitti laukaistiin vuonna 1985.

Arabsat on ollut erittäin merkittävä asiakas sekä Länsi-Euroopan avarusteollisuudelle että Ariane-kantoraketeille.

  • Arabsat-1-satelliittiperheen toteutti ranskalainen Aerospatiale. Satelliitit olivat kolmiakselistabiloituja ja perustuivat yhtiön Spacebus 100-satelliittirunkoon. Satelliittien paino oli 1270 kg, josta puolet oli ajoainetta.
  • Arabsat-1A laukaistiin Ariane-kantoraketilla 8.2.1985. Sen aurinkopaneli ei avautunut ja satelliitissa oli muitakin vikoja. Satelliitti poistettiin käytöstä vuoden 1991 lopulla.
  • Arabsat-1B laukaistiin kesäkuussa 1985 NASAn avaruussukkulalla ja sekin toimi vain seitsemän vuotta.
  • Arabsat-1C laukaistiin Arianella 26.2.1992 ja toimi vain 2-3 vuotta. Arabsat joutui vuokraamaan Anik D2-satelliitin Kanadalta.
  • Arabsat-1D ostettiin yhdysvaltalaiselta operaattorilta, jolla oli satelliitti jo taivaalla Amerikan päällä, se siirrettiin asemaan 20 astetta läntistä pituutta. Se oli Hughes HS-376-tyyppinen satelliitti.

Vuoden 1994 lopussa likimain kymmenenvuotiaalla Arabsatilla oli taivaalla vain yksi satelliitti. Se tilasi uuden satelliitin Aerospatialelta huhtikuussa 1993. Se pohjautui Spacebus 3000A-satelliittirunkoon.

  • Arabsat-2A laukaistiin vuonna 1996.
  • Arabsat-2B laukaistiin pian sen jälkeen, koska Arabsatin tarkoitus oli luoda usean satelliitin kattava konstelaatio.

7.11.1996 Arabsat tilasi Aerospatialelta uuden sukupolven satelliitteja, jotka perutuivat Spacebus 3000B2-runkoon. Satelliitti sai nimen BADR-3 (eli se oli Arabsat-3A) laukaistiin vuonna 1999.

21.10.2003, Arabsat tilasi neljännen sukupolven satelliitin. Arabsat-4A tuhoutui kantoraketin räjähtäessä laukaisussa vuonna 2006.[1] Toinen satelliitti, BADR-4, laukaistiin 8.11.2006 ja BARD-6 7.7.2008 [2]

16.6.2007 Arabsat tilasi viidennen sukupolven tietoliikennesatelliitteja. Arabsat-5A laukaistaneen vuoden 2010 kesällä ja toinen BADR-5 (5B) myöhemmin vuonna 2010 ja kolmas (5C) vuonna 2011.

Arabsatin välittää

  • Direct To Home (DTH) TV-lähetyksiä
  • laajakaistaa ja puheluita
  • satelliitti-Internetiä
  • VSAT-antennien välittämää tietoliikennettä
  • Arabsat-2B (30.5° E)
  • BADR-2 (25.8° E)
  • BADR-3 (26° E)
  • BADR-4 (26° E)
  • BADR-6 (26° E)
  1. Ray, Justin: Proton rocket fails in Arab satellite launch Spaceflight Now. 28.2.2006. Viitattu 01.05.2018.
  2. http://www.arianespace.com/site/news/releases/presrel08_07_07.htmlAnother successful Arianespace launch: ProtoStar I and BADR-6 are in orbit Arianespace (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]