Arto Merisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arto Allan Merisaari (18. maaliskuuta 1940 Aura3. lokakuuta 1978 Siilinjärvi) oli suomalainen poliitikko ja SKDL:n kansanedustaja vuosina 19751978. Hänet valittiin eduskuntaan Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä 11 910 äänellä.

Merisaari oli koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti, ja hän oli vuodesta 1964 naimisissa Tuula Kaarina Jalavan kanssa. Hänen vanhempansa olivat aputyömies Aarne Allan Merisaari ja Toini Esteri Jaakkola. Merisaari sai surmansa Rissalan lentoturmassa. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Joel Hongisto.

Kansanedustajana Merisaari toimi muun muassa perustuslakivaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettuna. Hän työskenteli myös SKDL:n paikallishallintoasiain tiedotussihteerinä vuonna 1968, Turun kaupungin kiinteistö- ja rakennuslautakunnan apulaissihteerinä vuodesta 1968 vuoteen 1978 ja kaavoitus- ja rakennusasiain neuvottelukunnassa. Vuonna 1978 hänet valittiin myös presidentin valitsijamieheksi. Hän oli lisäksi Turun kaupunginvaltuuston jäsen, SKDL:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja, Varsinais-Suomen seutukaavaliiton liittovaltuuston ja Turun ylioppilaskyläsäätiön hallituksen jäsen. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]