Ashley Williams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Williams vuonna 2011

Ashley Errol Williams (s. 23. elokuuta 1984 Wolverhampton, Englanti) on walesiläinen jalkapalloilija, joka lopetti pelaajauransa kauden 2019–2020 jälkeen.[1] Hän edusti Englannin Valioliigassa Swansea Cityä, jossa hän toimi myös joukkueen kapteenina, ja Evertonia.[1][2] Pelipaikaltaan Williams oli keskuspuolustaja. Hänen pituutensa on 183 senttimetriä.[1]

Williams siirtyi Swanseaan Stockport Countysta maaliskuussa 2008, aluksi lainalle. Tätä ennen hän edusti vuosina 2001–2003 Hednesford Townia, jonne siirtyi West Bromwichin juniorijoukkueesta. Hän oli voittamassa liigacupia Swansean joukkueessa kaudella 2012–2013. Evertoniin hän siirtyi kesällä 2016. Evertonista hän pelasi yhden kauden lainalla Stoke Cityssä. Hän päätti uransa Bristol Cityssä. Kaikkiaan hän pelasi Valioliigassa 241 ottelua, joissa hän teki kuusi maalia, ja mestaruussarjassa 203 ottelua, joissa hän teki 13 maalia. Otteluita kertyi myös ykkös- ja kakkosliigasta.[1]

Walesin jalkapallomaajoukkuessa Williams pelasi ensimmäisen kerran Sloveniaa vastaan elokuussa 2005. Ensimmäisen arvokilpailujen karsintaottelunsa hän pelasi Azerbaidžania vastaan syyskuussa 2008. Hän pelasi kaikki kuusi ottelua EM-kilpailuissa 2016, joissa Wales selviytyi välieriin. Hän teki maalin puolivälieräottelussa Belgiaa vastaan.[1] Kaikkiaan hän pelasi 86 maaottelua ja teki niissä kaksi maalia,[3] joista ensimmäisen elokuussa 2010 ystävyysottelussa Luxemburgia vastaan.[1]

  1. a b c d e f Ashley Williams Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Mitchelmore, Ian: The story of Ashley Williams' two-year turmoil after leaving Swansea City for Everton and the huge decision now facing Wales Wales Online. 27.8.2018. Viitattu 8.11.2018. (englanniksi)
  3. Passo Alpuin, Luis Fernando: Wales - Record International Players 9.6.2021. RSSSF. Viitattu 14.7.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]