Asikkalan kirkonkylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asikkalan kirkko.

Asikkalan kirkonkylä sijaitsee Asikkalassa noin kuusi kilometriä Vääksystä pohjoisluoteeseen. Kirkonkylän läpi kulkee Vääksyn ja Sysmän välinen seututie 314, jolla sijaitsee Asikkalan kirkonkylän pikavuoropysäkki.

Asikkalan kirkonkylällä sijaitsee Asikkalan kirkko. Nähtävyyksiin kuuluu kirkon lisäksi talomuseo. Alueella toimii Koulutuskeskus Salpauksen yksikkö.

Alueen asukasluku on noin 100 henkilöä,lähde? ja kirkonkylä on kokonaan maaseutua. Kirkonkylältä on noin kahdeksan kilometrin matka Pulkkilanharjulle.

Asikkalan kirkonkylä on luokiteltu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin, koska se Museoviraston mukaan ilmentää hyvin suomalaisten kirkonkylien rakennustapaa ennen 1920–1930-luvuilla alkanutta uusiutumisvaihetta. Kirkonkylä on säilynyt varsin alkuperäisenä, koska Asikkalan kaupallinen keskusta on kasvanut Vääksyyn.[1]

  1. Asikkalan kirkonkylä Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.