Aurimas Didžbalis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Didžbalis Rio de Janeiron olympialaisissa 2016
Didžbalis Rio de Janeiron olympialaisissa 2016
Maa:  Liettua
Miesten painonnosto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro 2016 94 kg
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Almaty 2014 94 kg
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tbilisi 2015 94 kg
Pronssia Pronssia Kazan 2011 94 kg
Pronssia Pronssia Split 2017 94 kg

Aurimas Didžbalis (s. 13. kesäkuuta 1991 Kaunas) on liettualainen painonnostaja ja olympiamitalisti. Didžbalis saavutti pronssia Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 94 kg luokassa. Hän on ollut MM-kilpailuissa parhaimmillaan toinen vuonna 2014. Hän oli alun perin vuonna 2014 kolmas, mutta kazakstanilainen Vladimir Sedov hylättiin dopingrikkomuksen takia.[1] Vuonna 2017 Didžbalis sijoittui alun perin toiseksi, mutta hän menetti mitalin dopingrikkomuksen takia[2][3]. Euroopan-mestaruuden Didžbalis voitti vuonna 2015. Pronssia hänellä on EM-kisoista Kazanista vuodelta 2011 ja Splitistä vuodelta 2017.[4][5]

Didžbalis on kärynnyt kahdesti urallaan dopingista. Ensimmäisen kerran hän kärysi vuonna 2012, jolloin häneltä evättiin pääsy Lontoon olympialaisiin.[6] Hän kärysi tuolloin dehydrokloorimetyylitestosteronin käytöstä ja sai IWF:ltä kahden vuoden kilpailukiellon. Vuonna 2018 hän kärysi S-22-aineen (anabolinen steroidi) käytöstä. Hänet oli testattu vuoden 2017 MM-kilpailujen yhteydessä.[7] IWF antoi hänelle tuolloin kuuden vuoden kilpailukiellon.[8]

  1. 2014 IWF World Championships IWF. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  2. Weightlifter Mousavi Might Change Bronze for Silver Financial Tribune. 24. tammikuuta 2018. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  3. 2017 IWF World Championships IWF. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  4. Aurimas Didžbalis IWF. Arkistoitu 3.4.2019. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  5. Aurimas Didžbalis sports-reference.com. Arkistoitu 28.3.2018. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  6. Lithuanian athlete disqualified from the Olympics BNN. 19. heinäkuuta 2012. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  7. Olympic weightlifting medallist Didzbalis fails doping test Sportsnet. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
  8. Sanctioned Athletes / Athlete Support Personnel IWF. Viitattu 1.8.2019. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.