BIS Records

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Levy-yhtiön logo.

BIS Records AB (aiemmin Grammofon AB BIS) on ruotsalainen levy-yhtiö, jonka toimipaikka on Åkersbergassa. Sen on perustanut 1973 Robert von Bahr. Syyskuussa 2023 Apple ilmoitti ostavansa BIS-yhtiön ja liittävänsä sen katalogin osaksi uutta Apple Music Classical -palveluaan[1].

BIS julkaisee yksinomaan klassista musiikkia ja on erikoistunut pohjoismaiseen musiikkiin, varsinkin Jean Sibeliukseen, jonka teokset on julkaistu 68 levyn kokonaiseditiona, mutta yhtiö on julkaissut myös vähemmän tunnettujen säveltäjien teoksia. Yhtiö oli vuonna 2016 julkaissut noin 1 700 nimekettä.

Keskeisiä hankkeita ovat olleet muiden Alfred Schnittken, Joonas Kokkosen ja Kalevi Ahon kokonaislevytykset sekä J. S. Bachin kirkkokantaattien levytys.

BIS valittiin Midemissä vuoden levy-yhtiöksi 2008. Vuonna 2014 Minnesotan orkesterin ja Osmo Vänskän Sibelius-levy palkittiin Grammylla.[2]

  1. Tiikkaja, Samuli: Apple osti ruotsalaisen Bis-yhtiön, joka on levyttänyt jo 50 vuotta paljon suomalaista musiikkia. Helsingin Sanomat, 6.9.2023. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.9.2023.
  2. BIS News. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]