Backstreet’s Back

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Backstreet's Back)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Backstreet's Back
Backstreet Boys
Studioalbumin Backstreet's Back kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  4. tammikuuta 1997-toukokuu 1997 Lontoossa, Torontossa ja Orlandossa
 Julkaistu Euroopan unioni11. elokuuta 1997
 Tuottaja(t) Denniz PoP, Max Martin, Kristian Lundin
 Tyylilaji pop/dance
Backstreet Boys muut julkaisut
Backstreet Boys
1996
Backstreet's Back
1997
Backstreet Boys (USA)
1997

Backstreet's Back on Backstreet Boysin vuonna 1997 julkaisema kansainvälinen albumi (ei Yhdysvalloissa). Se on heidän menestyksekkään debyyttialbuminsa seuraaja. Tämän albumin ja Yhdysvalloissa julkaistun albumin versioissa on muutamia eroja.

Albumin kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tästä albumista on muutamia eri kappalelistoja eri markkinoilla. Alankomaiden painoksessa olevaa kappalelistaa pidetään albumin vakiolistanakenen mukaan?. Albumin bonuskappaleet on siroteltu kappalelistaan sen sijaan, että ne olisivat albumin lopussa. "Who Do You Love" oli kappale, jota esitettiin ja mainostettiin ennen julkaisua. Kappaleen piti myös olla albumilla, muttei loppujen lopuksi ollutkaan.

Alankomaiden ja Euroopan painos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. "Everybody (Backstreet's Back)" (Denniz PoP, Max Martin) – 3:47
  2. "As Long As You Love Me" (Max Martin) – 3:41
  3. "All I Have To Give"(täysi versio) – 4:35
  4. "That's The Way I Like It" (Denniz PoP, Max Martin, Herbert Crichlow) – 3:40
  5. "10,000 Promises" (Max Martin) – 4:04
  6. "Like A Child" (Fitz Gerald Scott) – 5:06
  7. "Hey, Mr. D.J. (Keep Playin' This Song)" (Tunnt Allen, Campbell, Skinner) – 4:25
  8. "Set Adrift On Memory Bliss" (A. Cordes, G Kemp) – 3:31
  9. "That's What She Said" (Brian Littrell) – 4:05
  10. "If You Want It To Be Good Girl (Get Yourself A Bad Boy)" (R.J. Lange) – 4:51
  11. "If I Don't Have You" (Gary Baker, Wayne Perry, Timmy Allen) – 4:34

Kanadan painos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 10. "Anywhere for You" (Baker, Perry) – 4:42
  • 11. "If You Want It To Be Good Girl (Get Yourself A Bad Boy)" (R.J. Lange) – 4:51
  • 12. "If I Don't Have You" (Gary Baker, Wayne Perry, Timmy Allen) – 4:34

Japanin painos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 4. "Missing You" (Komuro, Tetsuya)- 4:31
  • 11. "If You Want It To Be Good Girl (Get Yourself A Bad Boy)" (R.J. Lange) – 4:51
  • 12. "All I Have To Give" (The Conversation Mix) (täysi versio) – 4:46
  • 13. "If I Don't Have You" (Gary Baker, Wayne Perry, Timmy Allen) – 4:34
  • 14. "Everybody (Matty's Club Mix)" (Denniz PoP, Max Martin) – 6:25

Englannin/Aasian painos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 4. "Missing You" (Komuro, Tetsuya)- 4:31
  • 11. "If You Want It To Be Good Girl (Get Yourself A Bad Boy)" (R.J. Lange) – 4:51
  • 12. "All I Have To Give" (The Conversation Mix) (täysi versio) – 4:46
  • 13. "If I Don't Have You" (Gary Baker, Wayne Perry, Timmy Allen) – 4:34
  • 1. "Christmas Time" (Renn, Skinner) – 4:07
  • 2. "As Long As You Love Me" – 3:32
  • 3. "Quit Playing Games (With My Heart) (e-Smoove Vocal Mix)" – 6:47
  1. "Everybody (Backstreet's Back)", Julkaistu: 1997
  2. "As Long As You Love Me", Julkaistu: 1997
  3. "All I Have To Give", Julkaistu: 1998