Barbara Walters

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barbara Walters
Walters vuonna 2004
Walters vuonna 2004
Henkilötiedot
Muut nimet Barbara Jill Walters
Syntynyt25. syyskuuta 1929
Boston, Massachusetts, Yhdysvallat
Kuollut30. joulukuuta 2022 (93 vuotta)
New York City, New York, Yhdysvallat
Ammatti toimittaja
Muut tiedot
Aktiivisena 1953–2016

Barbara Jill Walters (25. syyskuuta 1929 Boston, Massachusetts30. joulukuuta 2022 New York, New York)[1] oli yhdysvaltalainen toimittaja. Hänet tunnettiin televisio-ohjelmista Today ja The View. Walters oli myös ensimmäinen naispuolinen iltauutisten ankkuri.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waltersin Englannista kotoisin ollut isä toimi tuottajana Broadwaylla. Waltersilla oli kaksi sisarusta, vanhempi veli ja nuorempi sisar. Hänen veljensä kuitenkin kuoli keuhkokuumeeseen kolme vuotta Waltersin syntymän jälkeen. Vaikka perhe oli etniseltä alkuperältään juutalainen, Waltersia ei kasvatettu uskonnollisesti hänen isänsä ateistisuuden takia.

Vuonna 1961 Walters sai työtä NBC-kanavan aamuohjelmasta The Today Show, jolle hän teki tutkimustyötä ja kirjoitti juttuja. Vuoden kuluttua hän alkoi kehittää, kirjoittaa ja editoida itse raporttejaan ja haastattelujaan. Vuonna 1974 Waltersista tuli The Today Show:n ensimmäinen naispuolinen juontaja. Vuonna 1976 hän siirtyi ABC:n iltauutisten ankkuriksi. Vuonna 1979 hän siirtyi ABC:n uutismakasiiniin 20/20. Hän lähti sarjasta 2004. Hän juonsi luomaansa The View -keskusteluohjelmaa vuosina 1997–2014.

Walters sai tähden Hollywood Walk of Famelle kesäkuussa 2007.[2]

  1. Dagan, Carmel: Barbara Walters, Pioneering Journalist and Queen of Celebrity Interviews, Dies at 93 Variety. Los Angeles: Penske Media Corporation. Viitattu 31.12.2022. (englanniksi)
  2. Hollywood Star for TV’s Walters BBC News. 15.6.2007. Lontoo: British Broadcasting Corporation. Viitattu 15.6.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]