Beatbox

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Biz Markie beatboxaamassa.

Beatbox on hip hop -musiikin alalaji. Beatbox syntyi 1980-luvulla Etelä-Bronxissa. Kun ei ollut soittimia, keksittiin matkia rumpujen ääniä suulla. Beatboxatessa kädet laitetaan yleensä suun eteen kaikukopaksi tehostamaan ääniä. Yleensä beatboxaajilla on mikrofoni, jolloin äänet saadaan kuulumaan riittävän kovaa. Beatbox on silloin onnistunutta kun yleisö ei usko että ääni tulee ihmisestä. Beatbox-taustoja käytetään hip hopissa harvoin, mutta beatboxin käyttö laulujen välissä tehosteena on yleistä. Beatbox tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa, sitä ennen laji oli melko tuntematon kaikille.

Beatboxia sanotaan usein hip hop -kulttuurin viidenneksi ainesosaksi. Beatbox on kehittynyt näkyvästi 2000-luvulle tultaessa, kun se ei enää rajoittunut vain hip hopiin. Myös elektronisen musiikin esittäminen, kuten dubstepin, on hyvin suosittua beatboxaajien keskuudessa.

Tunnetuimpia ja menestyneimpiä beatboxaajia ovat muun muassa Reeps One, KRNFX (myös nimellä Korean Effects), Alem, Skiller, Babeli ja Napom. Suomalaisista beatboxaajista tunnetuin lienee Felix Zenger.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.