Bhutan Broadcasting Service

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bhutan Broadcasting Service
Tunnuslause The Bhutanese Expression
Yritysmuoto valtionyhtiö
Perustettu 1973 (radiotoiminta)
Toimiala viestintä
Omistaja Bhutan Bhutanin hallitus
Kotisivu http://www.bbs.bt

Bhutan Broadcasting Service (dzongkhaksi འབྲུག་རྒྱང་བསྒྲགས་ལས་འཛིན‎; BBS) on Bhutanin valtio-omisteinen yleisradioyhtiö.

BBS perustettiin 11. marraskuuta 1973 nimellä Radio NYAB. Perustajat olivat Bhutanin kansallisen nuorisojärjestön vapaaehtoisia, jotka aloittivat radiotoiminnan. Valtion ohjaukseen ja omistukseen se siirtyi vuonna 1979, kun se yhdistettiin maan viestintäministeriön alaiseen tiedotusvirastoon.[1].

Vuonna 1992 yhtiöstä tuli valtiosta itsenäinen yhtiö kuninkaan antaman käskyn nojalla. BBS on myös Aasian ja Tyynenmeren yleisradiounionin jäsen.[2].

Televisiolähetykset aloitettiin 2. heinäkuuta 1999. Tätä ennen televisio oli kielletty Bhutanissa.[3].

Toiminta nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BBS:n kaksi radiokanavaa toimivat molemmat vuorokauden ympäri. Toinen niistä on täysin dzongkhankielinen kun taas toinen lähettää ohjelmaa myös englanniksi, tshanglaksi ja lhotshamkhaksi.[1]

BBS:llä on kaksi televisiokanavaa:

  1. a b Annual Report (pdf) 2019. Bhutan Broadcast Service. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  2. Bhutan Broadcasting Service (BBS) – ABU 2021. Asia-Pacific Broadcasting Union. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  3. Bhutan to enter TV age BBC News. 26.4.1999. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)