Birgitta Boucht

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Birgitta Boucht 2016.

Karin Birgitta Boucht (s. 27. huhtikuuta 1940 Helsinki) on suomenruotsalainen kirjailija, kääntäjä ja toimittaja. Boucht on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri.[1]

Boucht on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 1985 Fredspostenin päätoimittajana.[2] Hän on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1985, ja hänen tuotantonsa on monimuotoinen: hän on julkaissut keskustelupuheenvuoroja, romaaneja, runoja, matkakertomuksia, kirjeenvaihtoa, selkokirjallisuutta ja kuunnelmia.[3]

Vuonna 2008 hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvonimi Åbo Akademista.[4]

Bouchtin teos Tusenblad, en kvinna som snubblar oli vuoden 2012 Runeberg-palkintoehdokas.[5] Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Tollanderin palkinto muistelmateoksesta Förklädd och naken sekä kirjallisesta elämäntyöstä.[3]

Boucht toimi 1970-luvulla marxilaisen feministiryhmän Marxist-Feministernan aktiivina. Yhdessä Carita Nyströmin kanssa he määrittivät analyysissaan ryhmän luonteen vallankumoukselliseksi, täydentäen marxilaisuutta ja marxilaisuuden sukupuolikäsitystä.[6]

Suomennettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kiihkeä, palava katse ja 62 muuta kertomusta. Schildt, 2003. (Alkuteos: Konservatorns blick: 63 texter. Schildt, 2002.)
  • Maa keinuu: Kirja rakkaudesta. Kirjastopalvelu, 1991. (Alkuteos: Marken gungar: En bok om att bli kär. Lättläst, Kirjastopalvelu, 1991.)
  • Mummi, Marjut ja kuolema. (Selkoromaani.) Kirjastopalvelu, 1989. (Alkuteos: Lösa lappar om mormor, Marjut och döden. Kirjastopalvelu, 1987.)
  1. Birgitta Boucht, MLM (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
  2. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto (pdf) (Lähteessä nimenä Bought) Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viitattu 24.8.2009. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  3. a b Hufvudstadsbladet 6.2.2015, s. 24.
  4. 112 tohtoria, 14 kunniatohtoria ja yksi riemutohtori. (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 24.5.2008.
  5. Runeberg-kirjallisuusehdokkaat selvillä[vanhentunut linkki], viitattu 9.12.2011
  6. Pro Gradu: 2010-luvun feminismi Suomessa (pdf) Milla Pyykkönen, Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 19.3.2019. (suomeksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.