Boaz Myhill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myhill harjoituksissa vuonna 2011

Glyn Oliver Myhill (tunnetaan paremmin nimellä Boaz Myhill, s. 9. marraskuuta 1982, Modesto, Kalifornia, Yhdysvallat) on walesiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa tällä hetkellä Englannin mestaruussarjan Birmingham Cityssä, jossa on lainalla valioliigaseura West Bromwich Albionista.

12-vuotiaana Aston Villan junioreihin liittynyt Myhill teki seuran kanssa ensimmäisen ammattilaissopimuksensa vuonna 2000. Villa-aikanaan Myhill oli lainalla eri seuroissa viiteen otteeseen, muttei onnistunut murtautumaan seuran ykkösmiehistöön. 2003 hän siirtyi peliajan perässä Hull Cityyn, jossa pääsikin pian ykkösmaalivahdin rooliin. Myhillin liittyesä joukkueeseen, Hull pelasi Englannin kakkosliigassa, mutta jo kaudeksi 2008-2009 Hull onnistui nousemaan korkeimmalle sarjatasolle, Valioliigaan.

Myhill siirtyi kesällä 2010 West Bromwich Albioniin puolentoista miljoonan punnan siirtosummalla. Kaudella 2011-2012 Myhill pelasi lainalla sarjatasoa alempana Birmingham Cityssä, jossa pääsi pelaamaan myös Eurooppa-liigan pelejä.

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myhill edustaa maajoukkuetasolla Walesia, vaikka pelasi juniorimaaotteluita Englannin eri ikäluokissa. Myhill olisi voinut edustaa synnyinmaansa ansiosta myös Yhdysvaltoja, mutta päätti valita äitinsä kotimaan Walesin.

Tällä hetkellä Myhill on pääasiassa maajoukkueen varamaalivahti, Wolverhamptonin veräjänvartijan Wayne Hennesseyn hoitaessa ykkösmaalivahdin roolin.