Boygenius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boygenius
Boygenius vuonna 2023: vasemmalla Phoebe Bridgers, keskellä Julien Baker ja oikealla Lucy Dacus.
Boygenius vuonna 2023: vasemmalla Phoebe Bridgers, keskellä Julien Baker ja oikealla Lucy Dacus.
Tiedot
Toiminnassa 2018–
Tyylilaji indie rock
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Julien Baker
Phoebe Bridgers
Lucy Dacus

Levy-yhtiö

Matador Records
Interscope Records

Boygenius (tyyliteltynä pienaakkosin) on yhdysvaltalainen superyhtye, jonka perustivat Phoebe Bridgers, Julien Baker ja Lucy Dacus vuonna 2018. Yhtyeen musiikki on tyyliltään indie rockia.[1]

Yhtyeen nimeä kantava ensimmäinen EP-levy julkaistiin vuonna 2018 ja esikoisalbumi The Record vuonna 2023.[2]

Ennen yhtyeen muodostamista Julien Baker, Phoebe Bridgers ja Lucy Dacus tunnettiin sooloartisteina. Bridgers oli tunnettu itseään vähättelevästä musiikistaan, Baker uskoa sekä raittiutta käsittelevistä kappaleistaan ja Dacus laulustaan. Yhtyeen perustamisen aikoihin Bridgers oli julkaissut esikoisalbuminsa Stranger in the Alps, Baker toisen albuminsa Turn Out the Lights ja Dacus oli julkaisemassa toista albumiaan Historian.[3]

Baker ja Dacus tapasivat ensimmäistä kertaa esiintyessään yhdessä vuonna 2016 ja Bridgersiin Baker tutustui kuukautta myöhemmin. Boygenius sai alkunsa, kun he ystävystyivät ja huomasivat nauttivansa musiikin tekemisestä yhdessä. Vuonna 2018 kolmikko oli lähdössä yhteiselle kiertueelle ja päättivät nauhoittaa yhteisen kappaleen sitä varten, mutta päätyivätkin nauhoittamaan kuusi. Kappaleet julkaistiin EP-levyllä Boygenius-nimen alla myöhemmin samana vuonna. Yhtyeen nimellä viitataan liian itsevarmoihin miehiin, jotka saavat kehuja jokaisesta ideastaan.[4]

EP:n julkaisun jälkeen ystävykset jatkoivat yhteistyötään. He vierailivat muun muassa Hayley Williamsin kappaleella ”Roses/Lotus/Violet/Iris”, joka julkaistiin tämän sooloalbumilla Petals for Armor. Yhtyeen jäsenet esiintyivät myös toistensa kiertueilla ja sooloalbumeilla, kuten Bridgersin albumilla Punisher, Bakerin albumilla Little Oblivions ja Dacusin albumilla Home Video.[3]

Boygeniusin ensimmäinen albumi The Record julkaistiin Interscope Recordsin kautta 31. maaliskuuta 2023.[2] Se on yhtyeen jokaisen jäsenen ensimmäinen suuren levy-yhtiön julkaisema albumi.[4] Albumi debytoi yhdysvaltalaisen Billboard 200 albumilistan neljännellä sijalla[3] ja sai erittäin hyvän vastaanoton musiikkikriitikoilta.[5]

Yhtye julkaisi 13. lokakuuta 2023 neljästä kappaleesta koostuvan EP-levyn The Rest. Se julkaistiin Interscopen kautta.[6]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Boygenius (2018)
  • The Rest (2023)
  1. Read, Bridget: A Brief Oral History of Boygenius Vogue. 31.10.2018. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
  2. a b Campbell, Erica: Boygenius – ‘The Record’ review: the instant classic we were hoping for NME. 27.3.2023. Viitattu 18.5.2023. (englanniksi)
  3. a b c Kaplan, Ilana: How boygenius are breaking big Alternative Press. 25.5.2023. Viitattu 30.5.2023. (englanniksi)
  4. a b Martoccio, Angie: How Boygenius became the world’s most exciting supergroup Rolling Stone. 23.1.2023. Viitattu 24.1.2023. (englanniksi)
  5. Newton, Lou: ‘Kitchens, Drag Racing, and The Cure’ – boygenius, ‘the record’ album review Cherwell. 10.5.2023. Viitattu 30.5.2023. (englanniksi)
  6. Smith, Thomas: Boygenius – ‘The Rest’ EP: a magical coda to their mega year NME. 13.10.2023. Viitattu 14.10.2023. (englanniksi)