Breaking the Habit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Breaking the Habit”
Linkin Park
Singlen ”Breaking the Habit” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Meteora
 Julkaistu 14. kesäkuuta 2004
 Formaatti CD
 Tuottaja(t) Mike Shinoda
 Tyylilaji electronic rock
alternative rock
 Kesto 03.16
 Levy-yhtiö Warner Brothers Records
Linkin Parkin muut singlet
Lying from You
2004
”Breaking the Habit”
2004
Numb/Encore
2004

Breaking the Habit on kappale Linkin Parkilta. Se on kuudes ja viimeinen single yhtyeen toiselta, vuonna 2003 julkaistulta studioalbumilta, Meteoralta. Single julkaistiin 14. kesäkuuta 2004.[1] Breaking the Habit -kappaleesta on tehty myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Linkin Park -yhtyeen Joe Hahn.

Kappaleen on kirjoittanut yhtyeen laulaja Chester Bennington, mutta alkuperäinen kirjoittaja oli yhtyeen jäsen Mike Shinoda. Kappale kertoo sulkeutuneiden kavereiden huumeriippuvuudesta. Mike Shinoda kertoi Kerrang!:lle, että kappaleesta piti alun perin tulla instrumentaalinen, yli kymmenminuuttinen kappale, mutta yhtye päätti muuttaa kappaletta yhteisestä päätöksestä. Osa tästä pidemmästä versiosta julkaistiin Underground 9.0 Fan Club -demolla nimellä Drawing.

Vuoden 2004 MTV Video Music Awardseissa kappaleen musiikkivideo voitti "Katsojien suosikki" -kategorian.[2]

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain Hot Modern Rock Tracks -listalla kappale otti kärkipaikan ja Billboard Hot 100 -listalla kappale oli parhaimmillaan sijalla 20. Alankomaiden singlelistalla kappale oli parhaimmillaan 19:s, Australiassa 23:s, Saksassa 25:s, Ranskassa 27:s, Uudessa-Seelannissa 27:s, ja Britanniassa 39:s.

  1. Breaking the Habit Linkin Park. Arkistoitu 6.6.2011. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)
  2. MTV Video Music Awards History: Viewer's Choice rockonthenet.com. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)