CC (kissa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
CopyCat kahden vuoden ikäisenä omistajansa sylissä (2003).

CC (CopyCat) (22. joulukuuta 20013. maaliskuuta 2020) oli kotikissa ja ensimmäinen kloonattu lemmikkieläin. Texas A&M Universityn tutkijat kloonasivat CC:n vuonna 2001. Tutkimusprojekti tunnettiin nimellä "Operaatio CopyCat", joka oli osa laajempaa projektia, jonka tarkoituksena oli kloonata koira nimeltä Missy. Tutkimuksen rahoitti John Sperling kloonaukseen erikoistuneen Genetic Savings & Clone, Inc. -yrityksensä kautta, joka harjoittaa kaupallista lemmikkien kloonausta.

CC syntyi Teksasin A&M yliopiston eläinlääketieteen osastolla. CC:n olemassaolosta tiedotettiin julkisesti helmikuussa 2002 tutkimustulosten julkaisun yhteydessä.

Myöhemmin CC eli kloonausprojektiin osallistuneen tohtori Duane Kraemerin kotona.

Syyskuussa 2006 CC sai kolme pentua luonnollisella tavalla. Pentujen isä on luonnollisella tavalla syntynyt Smokey. CC ei kuitenkaan ole ensimmäinen kloonattu pentuja saanut kissa.

CC kuoli munuaisten vajaatoimintaan 18-vuotiaana synnyinpaikassaan Teksasin A&M-yliopiston eläinlääketieteen osastolla 3. maaliskuuta 2020.[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]