Captain Jack

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Frankie Gee ja Maloy (vuosien 1999–2000 kokoonpano).

Captain Jack on saksalainen eurodance-yhtye, jonka perustaja on tuottaja Udo Niebergall, joka myös omistaa Captain Jack -tavaramerkin.[1]

Bändin esiintyvä miehistö on vaihtunut vuoden 1995 jälkeen viidesti. Yhtyeen tunnetuin mieskeulahahmo on toisen Captain Jack-evoluution komentaja Francisco Alejandro Gutierrez (Franky Gee), joka kuoli saatuaan aivoverenvuodon 22. lokakuuta 2005. Bändin nykyinen miesvokalisti on Bruce Lacy. Naisten nimiä eri evoluutioissa ovat olleet Liza Da Costa, Maloy, Illi Love, Sunny ja Sabine. Nykyinen naisvokalisti on newyorkilainen Michelle Stanley.

Uusi ilmestyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Single, Turkish Bazar, julkaistiin Saksassa 19. syyskuuta 2008 ja kokonainen albumi, Captain Jack Is Back, on luvassa kuukautta myöhemmin.

Alkuperäinen Captain Jack eli Franky Gee kuoli vuonna 2005 sairauskohtaukseen ja pitkään ounasteltiin, että bändi jatkaisi hänen Suomessakin esiintyneen poikansa Franky Gutierrez Jr.:n voimin. Captain Jackin keulakuvaksi haalittiin kuitenkin Yhdysvalloissa syntynyt Bruce Lacy, jonka aisaparina toimi vuoteen 2008 asti Jamie Lee. Nykyisin naisvokalistina on newyorkilainen Michelle Stanley.

  • The Mission (1996)
  • Operation Dance (1997)
  • The Captain’s Revenge (1999)
  • Top Secret (2001)
  • Party Warriors (2003)
  • Cafe Cubar (2004)
  • Music Instructor (2005)
  • Greatest hits (2005)
  • Captain Jack is Back (2008)
  • Best of acoustic (2010)
  • Back to the Dancefloor (2011)
  • The 90’s Mega Party (2013)
  1. Captain Jack Captain Jack – Official Website. Viitattu 27.2.2019 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.