Carina Vogt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Carina Vogt
Carina Vogt
Maa:  Saksa
Naisten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 normaalimäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Falun 2015 normaalimäki
Kultaa Kultaa Falun 2015 sekajoukkuemäki
Kultaa Kultaa Lahti 2017 normaalimäki
Kultaa Kultaa Lahti 2017 sekajoukkuemäki
Kultaa Kultaa Seefeld 2019 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Val di Fiemme 2013 sekajoukkuemäki

Carina Vogt (s. 5. helmikuuta 1992 Schwäbisch Gmünd) on saksalainen mäkihyppääjä, olympiavoittaja ja viisinkertainen maailmanmestari. Hänen seuransa on SC Degenfeld.[1]

Vogt saavutti nuorten MM-kilpailuissa hopeaa joukkuekilpailussa ja pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa Erzurumissa 2012.[1] Hän sijoittui viidenneksi 2013 MM-kilpailuissa.[2] Sekajoukkuemäestä hän voitti pronssia Saksan joukkueen kanssa. Sotšin olympialaisissa 2014 hänestä tuli ensimmäinen naisten mäkihypyn olympiakultamitalisti voitettuaan normaalimäen ennen Daniela Iraschko-Stolzia. Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän voitti kultaa sekä normaalimäessä että sekajoukkuekisassa. Lahdessa 2017 hän uusi normaalimäen ja sekajoukkuekilpailun maailmanmestaruutensa. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui viidenneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 Vogt oli mukana voittamassa historian ensimmäistä naisten joukkuemäkeä. Normaalimäessä hän oli kymmenes.[1]

Vogt hyppäsi maailmancupissa palkintopallille ensimmäisen kerran 9. helmikuuta 2013 sijoituttuaan kolmanneksi Japanin Zaōssa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui seitsemänneksi. Seuraavalla kaudella hän oli toinen Tšaikovskin molemmissa kilpailuissa, Sapporossa ja Zaōn jälkimmäisessä kilpailussa sekä kolmas Hinterzartenissa, Zaōn ensimmäisessä kilpailussa ja Planican molemmissa kilpailuissa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui toiseksi. Tammikuussa 2015 hän oli toinen Sapporon jälkimmäisessä osakilpailussa. Ensimmäisen osakilpailuvoittonsa hän saavutti viikkoa myöhemmin Zaōssa. Oberstdorfin molemmissa kilpailuissa sekä Hinzenbachin ensimmäisessä osakilpailussa hän oli toinen ja voitti Hinzenbachin jälkimmäisen kilpailun. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli kolmas. Helmikuussa 2017 hän oli Hinzenbachin kilpailuissa kolmas ja toinen sekä Ljubnossa kerran toinen. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui viidenneksi. Joulukuussa 2017 hän oli Lillehammerissa kolmas.[1] Maaliskuussa 2018 hän oli Râşnovissa kolmas. Kauden 2017–2018 kokonaispisteissä hän sijoittui kuudenneksi. Kaudella 2018–2019 hän oli kolmas Zaōssa ja toinen Râșnovissa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui yhdeksänneksi.[1]

Maailmancupin osakilpailuvoitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nro Päivä Kilpailupaikka Mäki
1. 18. tammikuuta 2015 Japani Zaō HS100
2. 1. helmikuuta 2015 Itävalta Hinzenbach HS94
  1. a b c d e Carina Vogt Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. YLE

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.