Carnuntum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carnuntumissa on nykyisin arkeologinen ulkomuseo.
”Heidentor”

Carnuntum oli tärkeä roomalaisten leiri, myöhemmin noin 50 000 asukkaan kaupunki[1], nykyisessä Itävallassa Bad Deutsch-Altenburgin liepeillä 40 km Wienistä itään. Kun keisari Trajanus noin vuonna 106 jakoi Pannonian provinssin kahteen osaan, Carnuntumista tuli Ylä-Pannonian pääkaupunki.[2]

Keisari Septimus Severus antoi vuonna 194 sekä Carnuntumille että Ala-Pannonian pääkaupungille Aquincumille (lähellä nykyistä Budapestia) korkeamman kaupunginarvon colonia. Hän osoitti siten kiitollisuuttaan Pannoniaan sijoitetuille legioonille, jotka olivat valinneet hänet valtaistuimelle.

Alueella on aloitettu kaivaukset 1870, mutta esiin on kaivettu vasta alle prosentin verran. Se on nykyisin suosittu matkailukohde.[3][1]

Carnuntumista on vuonna 2011 löytynyt maatutkan avulla gladiaattorikoulu, jonka esiin kaivamista suunnitellaan. Kouluun kuului vankisellejä, sillä oppilaat olivat rikollisia tai sotavankeja, yleensä orjia. Koulua ympäröi hauta-alue, jonne harjoituksissa kuolleet haudattiin.[3]

  1. a b BBC:n uutinen, viitattu 6.9.2011
  2. From Carnuntum's history (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Itävallasta löytyi gladiaattorikoulun rauniot (Arkistoitu – Internet Archive), Hs.fi, viitattu 6.9.2011
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.