Carroll Baker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carroll Baker vuonna 1961.
Carroll Baker elokuvan Nukkevaimo trailerissa.

Carroll Baker (s. 28. toukokuuta 1931) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja 1960-luvun seksisymboli. Hän voitti vuonna 1957 Golden Globe -palkinnon ("lupaavin tulokas") ja on ollut ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Hänellä on puolalaisia sukujuuria.

Baker syntyi Johnstownissa, Pennsylvaniassa. Hän toimi alun perin taikurin avustajana ja sai ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 1953. Hän esiintyi noihin aikoihin myös televisiomainoksissa ja opiskeli Actors Studiolla. Hänellä oli merkittävä rooli Elia Kazanin Nukkevaimossa ja George Stevensin Jättiläisessä, molemmat vuodelta 1956.

Bakerin muiden tunnettujen esiintymisten joukkoon lukeutuvat roolit elokuvissa Suuri maa (1958), Taivaan viha (1959) ja Hämärän kuja (1961). Baker teki rooleja niin draamassa, rakkauselokuvissa kuin lännenelokuvissa. Hän on esiintynyt myös Broadwaylla. Hänen tyttärensä Blanche Baker on myös tunnettu näyttelijä.

Bakerin ura on jatkunut myöhemmille vuosikymmenille. Hän näytteli murhatusta malli Dorothy Strattenista tehdyssä elokuvassa Star 80 Dorothyn äidin roolin vuonna 1983. Vuonna 1990 hänellä oli rooli Lastentarhan kytässä. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella. Hänellä on ollut kolme avioliittoa, ja häneltä on ilmestynyt kolme kirjaa:

  • Baby Doll, An Autobiography (1983)
  • A Roman Tale (1985)
  • To Africa, With Love (1985)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.