Cene Prevc

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cene Prevc
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta 1996 (ikä 28)
Mäkihyppääjä
Seura SK Triglav Kranj
Suksimerkki Slatnar
Maailmancup
Kaudet 2014–
Voitot 0
Palkintokorokkeella 1

Tietolaatikko päivitetty 30. tammikuuta 2022

Mitalit
Maa:  Slovenia
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Peking 2022 joukkuemäki

Cene Prevc (s. 12. maaliskuuta 1996) on slovenialainen mäkihyppääjä. Seuratasolla hän edustaa SK Triglav Kranjia.[1]

Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla vuonna 2013 Râșnovissa Prevc voitti normaalimäen kilpailun ja sai joukkuekilpailusta kultaa sekä sekajoukkuekilpailun hopeaa. Saman vuoden nuorten MM-kilpailuissa Liberecissä hän oli mukana Slovenian kultajoukkueessa. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui suurmäessä yhdeksänneksi ja normaalimäessä 15:nneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän saavutti joukkuemäessä hopeaa ja oli suurmäessä kahdestoista.[1]

Maailmancupissa Prevc debytoi Planicassa maaliskuussa 2014, jossa hän otti myös uransa ensimmäiset pisteet sijoituttuaan 16:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäistä kertaa Oberstdorfissa joulukuussa 2016 oltuaan kahdeksas. Kolmen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäistä kertaa Willingenissä tammikuussa 2022 oltuaan kolmas.[1]

  1. a b c Cene Prevc Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)