Christoph Amberger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Christoph Amberger ennen vuotta 1675.

Christopher Amberger (n. 1500–1562) oli saksalainen taidemaalari. Ambergerin alttaritaulut ja freskot, joita hän maalasi vuodesta 1530 työskennellessään Augsburgissa, kuvastavat vaikutteita italialaisesta manierismista. Amberger oli myös suosittu muotokuvamaalari. Muotokuvia hän teki lähinnä ruhtinaista ja ylimyksistä, ja näistä tunnetuin on Kaarle V:n muotokuva vuodelta 1532.[1] Amberger sai vaikutteita Hans Burgkmairilta, joka mahdollisesti oli hänen opettajansa, ja tutki sitten Venetsian suuria väritaiteilijoita.[2]

Ambergerin tuotanto on tyyliltään Hans Holbeinia. Berliinin taidemuseossa on kaksi hienoa esimerkkiä hänen työstään, Kaarle V:n ja saksalaisen kartografin Sebastian Münsterin muotokuvat, numerot 556 ja 583, Frankfurtissa on numero 84 ja lisäksi muita on Ambergissa. Augsburgin tuomiokirkon itäpäädyn kappelissa on kaunis alttarimaalaus. Hänen tekemäksi on aiemmin pitkään mainittu Henrik VIII:n muotokuva Augsburgin taidemuseossa, mutta maalaus on sittemmin siirretty Barthel Behamin nimiin, eikä se tiettävästi esitä Englannin kuningasta.[3]

  1. Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, Otava 1960, palsta 395
  2. Tietosanakirja 1. osa, Tietosanakirja Oy, 1909 (Runeberg.org)
  3. A handbook to the public picture galleries of Europe s. 182

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]