Düsseldorfin koulukunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Werner Holmberg kuuluu suomalaisiin Düsseldorfin koulukunnan edustajiin. Maantie Hämeessä, 1860.
Carl Friedrich Lessing, Romanttinen maisema.

Düsseldorfin koulukunta oli 1800-luvulla merkittävimpiä saksalaisia taidekoulukuntia. Se syntyi Düsseldorfin taideakatemian piirissä, jonka perusti vaaliruhtinas Karl Theodor 1767. Akatemian organisoi uudestaan Fredrik Vilhelm III, joka nosti sen johtoon Peter von Corneliuksen. Corneliuksen ura jäi niin lyhyeksi, ettei hän ehtinyt saada omia näkemyksiään esille akatemiassa, ja se edustaakin pikemminkin Schadowin näkemyksiä, jonka johtajakaudella akatemia nousi maineeseen maisemamaalauksessa.

Suuntaukselle on ominaista romanttis-realistinen tyyli. Tyylin syntyvaiheet ajoittuvat 1820-luvulle, ja se oli vallalla vielä 1860-luvulla. Pyrkimyksenä oli luonnontutkimuksen kautta päästä ilmaisun luonnollisuuteen. Aiheita olivat metsä- ja vuoristomaisemat, samoin meri, järvi ja muut vesiaiheet. Myös aiheet kodin piiristä olivat suosittuja. Valon kuvaaminen oli hyvin keskeistä.

Düsseldorfin taideakatemia oli pohjoismaisten taiteilijoiden suosiossa, joten koulukunnalla oli merkittävä vaikutus myös muiden Pohjoismaiden ja Suomen taiteeseen.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valkonen, Tuulikki 2001. Romanttiset maisemat. Helsinki: Tammi, Karisto. 168 s. ISBN 951-31-2249-2