Damian Evans

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Damian Evans (1979[1]12. syyskuuta 2023 Pariisi[2]) oli australialais-kanadalainen arkeologi, joka tunnetaan Angkorissa tekemistään laserkeilausteknologiaa hyödyntäneistä tutkimuksistaan. Hän aloitti alueen tutkimisen 1990-luvulla, jonka jälkeen löydettiin useita aiemmin tuntemattomia kaupunkeja. Hän johti Sydneyn yliopiston Siĕm Réab–Angkorissa sijainnutta tutkimuslaitosta vuosina 2007–2015 yhdessä professori Roland Fletcherin kanssa. Sittemmin hän siirtyi Ranskan École Française d’Extrême-Orient -tutkimuslaitokseen saatuaan Euroopan tiedeneuvoston rahoituksen.[2][3]

Väitöskirjatutkijana Evans hyödynsi Airsar-satelliittitutkakuvia kartoittaakseen Angkorin temppelialuetta. Tutkakuvat paljastivat tuhansia uusia kohteita, mukaan lukien 94 temppeliä. Perinteisempää kartoitus- ja kenttätyötä vuosikymmeniä tehnyt Christophe Pottier arvosteli väitöskirjaa ankarasti, mutta muualla sitä arvostettiin huomattavasti enemmän. Sen seurauksena Evans pääsi kirjoittamaan arvostettuun PNAS-julkaisuun.[4] Evansin johtama kansainvälinen tutkimusryhmä kartoitti Angkoria vuonna 2013 lidar-laitteella. Tutkimus toteutettiin helikopterilla, joka lensi edestakaisin laitteen kanssa tallentaen tietoa alueen maastosta. Maastossa havaittiin merkkejä laajasta rakennustoiminnasta ja tulvan aiheuttamista katastrofaalisista vahingoista. BBC valmisti vuotta myöhemmin Jungle Atlantis -televisiosarjan tutkimuksesta.[5] Tutkimukset osoittivat temppelialueen olleen huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin oli tiedetty. Alueella osoitettiin myös sijainneen asutusta ja tieverkosto, joita hyödynsivät mahdollisesti temppelissä työskennellyt palvelusväki.[3]

Antiquity-tutkimusjulkaisu palkitsi Damian Evansin ja Roland Fletcherin The landscape of Angkor Wat redefined -artikkelin vuonna 2016 Ben Cullen -palkinnolla vuoden parhaana arkeologian tutkimuksena.[6]

  1. Parcak, Sarah: A Tribute to Dr. Damian Evans (1979-2023), Archaeologist, Father, Husband, Friend Future of Our Past with Sarah Parcak. 19.9.2023. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
  2. a b Cassidy, Kaitlin: Archaeology world mourns Damian Evans, who discovered medieval cities near Angkor Wat The Guardian. 14.9.2023. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
  3. a b New discoveries redefine Angkor Wat's history University of Sydney. 9.12.2015. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
  4. Hvistendahl, Mara: The Space Archaeologists Popular Science. 22.5.2008. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
  5. Lawrie, Ben: Beyond Angkor: How lasers revealed a lost city BBC. 23.9.2013. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
  6. Prize Winners Antiquity. Viitattu 25.11.2023.