Dante’s Peak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dante's Peak
Ohjaaja Roger Donaldson
Käsikirjoittaja Leslie Bohem
Tuottaja Gale Anne Hurd
Säveltäjä John Frizzell
Kuvaaja Andrzej Bartkowiak
Leikkaaja Conrad Buff IV
Tuotantosuunnittelija Marvin March
Pukusuunnittelija Isis Mussenden
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Studios
Levittäjä Universal Studios
Netflix
Ensi-ilta
  • 7. helmikuuta 1997
  • 11. huhtikuuta 1997 (Suomi)
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Dante's Peak on vuonna 1997 ilmestynyt katastrofielokuva, jonka on ohjannut Roger Donaldson, käsikirjoittanut Leslie Bohem ja jonka pääosassa näyttelevät Pierce Brosnan, Linda Hamilton ja Charles Hallahan.

Elokuva kertoo tulivuoritutkijasta, joka saapuu kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Dante's Peakiin ja varoittaa kaupunkilaisia pian tulevasta purkauksesta, mutta heikoin menestyksin. Elokuva julkaistiin muutama kuukausi ennen Tulivuori-elokuvaa ja sai lopulta laajempaa menestystä. Elokuvan on mainittu olevan myös tieteellisesti tarkempi kuin Tulivuori.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Pierce Brosnan  tri Harry Dalton  
 Linda Hamilton  Rachel Wando, Dante's Peakin pormestari  
 Charles Hallahan  tri Paul Dreyfus  
 Elizabeth Hoffman  isoäiti Ruth  
 Jamie Renée Smith  Lauren Wando  
 Jeremy Foley  Graham Wando  
 Grant Heslov  Greg  
 Kirk Trutner  Terry  
 Arabella Field  Nancy  
 Tzi Ma  Stan  
 Brian Reddy  Les Worell  
 Lee Garlington  tri Jane Fox  
 Bill Bolender  sheriffi Turner  

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]