Dave McKean

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dave McKean

David Tench McKean (s. 29. joulukuuta 1963 Maidenhead, Englanti) on englantilainen kuvittaja, valokuvaaja, sarjakuvataiteilija, elokuvaohjaaja ja muusikko. Hän yhdistelee taiteessaan piirustuksia, maalauksia, valokuvia, veistoksia ja digitaalista kuvaa kollaasimaisiksi kokonaisuuksiksi.

Elämä ja teot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo ennen valmistumistaan Berkshire College of Art and Designista vuonna 1986 McKean työskenteli kuvittajana. Samana vuonna käynnistynyt yhteistyö käsikirjoittaja Neil Gaimanin kanssa poiki heidän ensimmäisen sarjakuvaromaaninsa Violent Cases, joka julkaistiin 1987. McKean ja Gaiman ovat työskennelleet usein yhdessä myöhemminkin ja McKeanin tunnetuimpia töitä ovat Gaimanin luoman The Sandman -sarjakuvan kannet. Sarjakuvien lisäksi he ovat tehneet yhdessä muun muassa kaksi satukirjaa.

Vuosina 1990–1996 ilmestynyt kymmenosainen sarjakuvaromaani Cages on tunnetuin McKeanin itsenäisesti tekemistä sarjakuvista. McKean pelkisti tyylinsä Cagesissa mustavalkoisiksi tussipiirustuksiksi. McKean on myös suunnittelut yli 150 levyn kansitaiteen (muun muassa Alice Cooper, Testament, Tori Amos, Dream Theater, Counting Crows, Michael Nyman, Skinny Puppy, Front Line Assembly, Stabbing Westward ja Bill Bruford).

Tammikuussa 2005 sai ensi-iltansa McKeanin esikoiselokuva MirrorMask, jonka Gaiman on käsikirjoittanut McKeanin tarinan pohjalta. Lastenelokuva yhdistelee aitoja näyttelijöitä digitaaliseen animaatioon.

McKean on myös ansioitunut jazzpianisti ja kuuluu saksofonisti Ian Ballamyn kanssa Feral Records -yhtiön perustajiin.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]