Davide Anzaghi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Davide Anzaghi (29. marraskuuta 1936 Milano, Italia) on italialainen säveltäjä, musiikkipedagogi ja muusikko.

Anzaghin isä, Luigi Oreste, oli muusikko, joka johti poikansa musiikin maailmaan jo varhain. Anzaghi opiskeli sävellystä, orkesterinjohtamista, koraalimusiikkia, kuoronjohtamista ja pianonsoittoa Giuseppe Verdi -konservatoriossa, Milanossa.[1] Anzaghi voitti kaksi kertaa harmonikansoiton Coupe Mondiale -kilpailun vuosina 1950 ja 1952.[2] Ennen säveltäjä-pedagogiuraansa Anzaghi toimi lyhyen aikaa konserttimuusikkona.[1]

Anzaghi on opettanut Bergamon Instituto Musicale Donizetti:ssa sekä Brescian konservatoriossa, ennen kuin hänestä tuli sävellyksen professori Milanon konservatoriossa. Anzaghi on säveltänyt aktiivisesti vuodesta 1968 lähtien, ja hän on voittanut useita kansainvälisiä sävellyskilpailuja. 1970-luvulta lähtien Anzaghin sävellystuotanto on suuntautunut kokeilevaan uuteen musiikkiin. Hän perusti Novurgia-nimisen nykytaiteeseen keskittyvän yhdistyksen vuonna 1994. Yhdistys on järjestänyt useita kulttuuritapahtumia musiikin, runouden, maalaustaiteen ja kuvanveiston tiimoilta.[1]

Mogens Ellegaard, pohjoismaisen taideharmonikan koulutuksen pioneeri, on kertonut vakuuttuneensa melodiabassoharmonikan tärkeydestä nähtyään Anzaghin esiintyvän Coupe Mondiale -kilpailussa, Hollannissa, 1952 ja hankkineensa oman ensimmäisen melodiabassoharmonikkansa kyseisen esiintymisen innoittamana.[3]

  1. a b c Davide Anzaghi biography www.davideanzaghi.it. Arkistoitu 22.9.2009. (englanniksi)
  2. Confederation Internationale des Accordionistes Celebrating 70 years 2005. Accordions Worldwide. Viitattu 28.9.09. (englanniksi)
  3. Owen Murray: Reflections on his life and achievements www.accordions.com. 2005. Viitattu 10. lokakuuta 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]