Disturbed

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Disturbed
Disturbed esiintymässä Ruotsissa Sweden Rockissa 2008.
Disturbed esiintymässä Ruotsissa Sweden Rockissa 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1996–
Tyylilaji nu metal[1]
heavy metal[1]
alternative metal[1]
Kotipaikka Yhdysvallat Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

David Draimanlaulu
Mike Wengrenrummut
Dan Donegansoolokitara
John Moyerbassokitara

Entiset jäsenet

Steve "Fuzz" Kmak, bassokitara (1996-2003)
Erich Awalt, laulu (1994-1996)

Levy-yhtiö

Giant Records
Warner Bros. Records
Reprise Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Disturbed on yhdysvaltalainen metallimusiikkia soittava yhtye, joka perustettiin Chicagossa vuonna 1996.[1] Yhtyeen tyylin tarkempi määrittely on herättänyt kiistoja, mutta yleisesti yhtyeen musiikkia pidetään alternative metallina. Yhtye on vuoteen 2018 mennessä julkaissut seitsemän albumia, joista ensimmäinen, The Sickness, ilmestyi vuonna 2000. Yhtyeen albumit Believe, Ten Thousand Fists, Indestructible ja Asylum sijoittuivat kaikki ensimmäisellä listaviikollaan Yhdysvalloissa ykkösiksi. Viimeisin albumi on nimeltään Evolution (2018). Vuonna 2011 David Draiman tiedotti, että yhtye jää tauolle jäsenten keskittyessä sivuprojekteihinsa musiikin parissa. Disturbed kuitenkin teki comebackin kesäkuussa 2015 julkaisemalla uuden "The Vengeful One"-musiikkivideon.

Yhtye perustettiin vuonna 1994 nimellä Brawl. Ensimmäisten demonauhoitusten jälkeen alkuperäinen laulaja, Erich Awalt, erosi. Loput jäsenet laittoivat mainoksia useaan lehteen, minkä ansiosta David Draiman hakeutui yhtyeen uudeksi laulajaksi. Useat ihmiset vastustivat David Draimanin tuloa yhtyeeseen, mutta erityisesti kitaristi Dan Donegan painotti, että David Draiman aiotaan pitää yhtyeessä. Yhtyeen nimi muuttui Disturbediksi, kun yhtye oli solminut levytyssopimuksensa. Uusi nimi oli Draimanin idea.

Levytyssopimuksen jälkeen vuonna 2000 yhtye julkaisi esikoisalbuminsa The Sickness. Tämä albumi sai paljon suosiota ympäri Eurooppaa ja on myynyt yli neljä miljoonaa kappaletta sen Yhdysvaltain julkaisun jälkeen. Kuitenkin albumin julkaisun jälkeen Steve Kmak joutui jättämään yhtyeen hänelle sattuneen tapaturman takia.

Believe julkaistiin kaksi vuotta The Sickness-albumin jälkeen. Tämäkin myi runsaasti.

Ten Thousand Fists -albumi julkaistiin vuonna 2005, Indestructible vuonna 2008 ja Asylum vuonna 2010. Tähän mennessä Disturbed on myynyt yli 10 miljoonaa albumia maailmanlaajuisestilähde?. Yhtye on julkaissut uuden Immortalized-albumin vuonna 2015.

Yhtye järjesti Music as a Weapon -kiertueen vuonna 2001. Kiertue oli Disturbedin järjestämä ja koostui lähinnä hard rock- ja nu metal-esiintyjistä. Disturbed oli kiertueella vakinaisena pääesiintyjänä. Disturbed on osallistunut vuosina 2001, 2003 ja 2006 Ozzfest-kiertueelle, ja yhtye teki myös Indestructible-kiertueen kolmannen albuminsa ilmestymisen jälkeen vuonna 2008. Disturbed esiintyi ensimmäisen kerran pääesiintyjänä Suomessa 2. marraskuuta 2008 Helsingin jäähallissa. Disturbed esiintyi Turussa Ruisrockissa vuoden 2009 heinäkuussa. Disturbed esiintyi Helsingin Hartwall areenalla 15. marraskuuta 2010. Disturbed esiintyi Helsingin Hartwall Arenalla 7. maaliskuuta 2017, jolloin yhtye lämmitteli Avenged Sevenfoldia yhdessä Chevellen kanssa. Viime kerralla yhtye esiintyi Suomessa Hyvinkään Rockfest-festivaalin yhtenä pääesiintyjistä lauantaina 8. kesäkuuta 2019.

Kiistanalaisuus lajityypistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disturbed tuli kuuluisuuteen aikomuksenaan "palauttaa majesteettisuus metalliin". Tästä huolimatta syntyi kiistaa siitä, mitä tyylilajia heidän musiikkinsa edustaa. Media mainosti yhtyettä heavy metallina. Tämä kohahdutti metalliyhteisöä, josta osa ei kelpuuttanut Disturbedin suoraa ja yksinkertaista tyyliä aidon metallin joukkoon. Sen sijaan se leimasi yhtyeen nu metalliksi, joka on yleisesti vähemmän arvostettua metallimusiikkipiireissä sen rap-taustan takia. Disturbedin solisti David Draiman puolusti ensin kantaansa heavy metallista, mutta väsyi lopulta kritiikkiin ja nykyään hän luokittelee yhtyeensä musiikin hard rockiksi.[2]

Musiikki elokuvissa & peleissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disturbedin musiikkia voi kuulla useissa video- ja tietokonepeleissä sekä elokuvissa. Kappale "Down with the Sickness" esiintyy Kuolleiden aamunkoitto -elokuvan lopputeksteissä , The One (Jet Li) , Kadotettujen kuningatar -elokuvan soundtrack sisältää Disturbedin ja Kornin säveltämiä ja esittämiä kappaleita. Kappale "Stricken" on Guitar Hero III ja Project Gotham Racing 4 -peleissä ja kappale "Decadence" pelissä Need for Speed: Most Wanted. Kappale "Liberate" on Tony Hawk’s Underground 2 -pelin soundtrackillä, kappale "Indestructible" on pelissä Midnight Club: Los Angeles sekä kappale ”Down With The Sickness” esiintyy Rock Band 2 -pelissä. Disturbed on myös tehnyt oman versionsa showpainija Stone Cold Steve Austinin tunnusmusiikista ”Glass Shatters”.

Disturbedin laulaja David Draiman.

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Steve Kmak – basso, taustalaulu (1996–2003)
  • Erich Awalt – laulu
  1. a b c d William Ruhlmann & Bradley Torreano: Disturbed. Biography, Allmusic (All Music Guide). Viitattu 12.11.2010.
  2. Howie Magner: Disturbed See Themselves 'As Being A Three-Decade Spanning Band'. David Draimanin haastattelu, UltimateGuitar.com, 24.11.2006. Viitattu 12.5.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]