Ecuador yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sija                   Yhteensä
48. 3 2 1 6

Ecuador on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1983 lähtien. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa yhteensä kuusi mitalia, joista kolme on kultaa. Maan ainoat MM-mitalistit ovat kävelijä Jefferson Pérez, pikajuoksija Álex Quiñónez ja kävelijä Brian Pintado. Pérez voitti 20 kilometrin kävelyssä kultaa vuosina 2003, 2005 ja 2007 sekä saavutti hopeaa vuonna 1999 ja lisäksi hän sijoittui kahdeksanneksi vuonna 2001[1]. Quiñónez saavutti 200 metrin juoksussa pronssia 2019 ja Pintado 35 kilometrin kävelyssä hopeaa 2023.

Daegun MM-kisoissa 2011 kilpaili viisi ecuadorilaisurheilijaa, joista parhaiten sijoittui 11:nneksi 50 kilometrillä kävellyt Andrés Chocho. Moskovassa 2013 Chocho hylättiin ja parhaiten sijoittui 20 kilometrin kävelyssä Rolando Saquipay 18:nneksi. Lisäksi Álex Quiñónez karsiutui 200 metrin juoksun välierissä 16:nneksi nopeimmalla ajalla. Pekingissä 2015 kilpailemassa oli viisihenkinen ecuadorilaisjoukkue, josta Andrés Chocho sijoittui 50 kilometrin kävelyssä kahdeksanneksi. Lontoossa 2017 ecuadorilaisista parhaiten sijoittui Paola Pérez ollen 20 kilometrin kävelyssä kolmastoista. Dohassa 2019 Quiñónezin kolmannen sijan lisäksi kahdeksan parhaan joukkoon ylsi 50 kilometrin kävelyssä seitsemänneksi sijoittunut Magaly Bonilla. Eugenessa 2022 ecuadorilaisista pistesijoille sijoittui kävelijä Brian Pintado, joka oli neljäs 35 km kävelyssä ja viides 20 km kävelyssä. Budapestissä 2023 Pintado sijoittui kakkossijan lisäksi seitsemänneksi 20 kilometrin kävelyssä ja Glenda Morejón kuudenneksi 20 kilometrin kävelyssä.

Ecuadorin MM-mitalit kisoittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983–1997 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1999 Sevilla 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 29.
2001 Edmonton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2003 Pariisi 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 14.
2005 Helsinki 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 17.
2007 Osaka 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 14.
2009 Berliini 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2011 Daegu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2019 Doha 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 31.
2022 Eugene 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2023 Budapest 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 27.
Yhteensä 3 2 1 0 0 0 3 2 1 6 48.

Ecuadorin MM-mitalit lajeittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
20 kilometrin kävely 3 1 0 4
35 kilometrin kävely 0 1 0 1
200 metrin juoksu 0 0 1 1

Ecuadorin MM-mitaliurheilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Jefferson Pérez 3 1 0 4 1999–2007
Brian Pintado 0 1 0 1 2023
Álex Quiñónez 0 0 1 1 2019
  1. Butler, s. 220