Eero Puolanne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eero Puolanne, MMT, (s. 15. syyskuuta 1947) on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ravitsemustieteiden laitoksen lihateknologian professori. Puolanne on toiminut professorin virassa helmikuusta 1983 lähtien, alussa vuoden viranhoitajana ja 1.3.1984 lähtien varsinaisena professorina. Puolanne siirtyi 1.8.2011 eläkkeelle, mutta jatkaa vielä yliopistossa professorisopimuksella 31.5.2022 asti.[1].

Puolanne kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Normaalilyseosta 1966. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan lihateknologiaa Helsingin yliopistoon, jossa hän on suorittanut sekä perus- että jatko-opintonsa. Vuonna 1971 hän valmistui maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi (tutkintonimike muutettiin myöhemmin maisteriksi). Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1974, hän valmistui lisensiaatiksi ja tästä kolmen vuoden päästä maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi.

Puolanteen työura on vahvasti akateeminen. Hän toimi opintojensa ohella lihateknologian tutkimusassistenttina 1970–1972. Tämän jälkeen hän siirtyi Suomen Akatemian palvelukseen, jossa hän ensin toimi tutkimusassistenttina vuosina 1972–1976, sen jälkeen nuorempana tutkijana 1976–1981 ja vanhempana tutkijana 1981–1983.

Puolanteen toimiessa vielä Suomen Akatemiassa nuorempana tutkijana hänet nimitettiin myös lihateknologian dosentin virkaan Helsingin yliopistoon. Tässä virassa hän toimi vuodesta 1978 vuoteen 1983, jolloin hänet määrättiin lihateknologian vt. professoriksi. Hänen hoidettuaan professuuria vuoden verran hänet nimitettiin lihateknologian varsinaisen professorin virkaan 1984. Tästä tehtävästä hän siirtyi eläkkeelle 1.8.2011 lukien. Puolanne on toiminut myös maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1992–1994 ja 1995–1998.

Luottamustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolanne toimi yliopistomaailmassa muun muassa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin hallituksen puheenjohtajana sekä Helsingin yliopiston työsuojelutoimikunnan ja ruokailutoimikunnan puheenjohtajana 2006 loppuun asti sekä osallistui Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen kehittämiseen. Professoriliiton hallituksen jäsenenä hän oli 1990–1994 ja 2004–2008 ja liiton valtuuston puheenjohtaja 2011–2012 ja 2013–2014.[2] Hänet on myös nimitetty 1.1.2006 ja 1.1.2011 alkaen viisivuotiskaudeksi Affiliated professoriksi Tanskan Den Kongelige Veterinær- og Landbohøjskolen, nykyisin Kööpenhaminan yliopiston, elintarviketieteen laitokselle.