Eetu Nousiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eetu Nousiainen
Henkilötiedot
Syntynyt29. huhtikuuta 1997 (ikä 27)
Kuopio, Suomi
Mäkihyppääjä
Seura Puijon Hiihtoseura

Tietolaatikko päivitetty 20. maaliskuuta 2022

Eetu Nousiainen (s. 29. huhtikuuta 1997 Kuopio) on suomalainen mäkihyppääjä. Hän edustaa Puijon Hiihtoseuraa.

Nousiainen on osallistunut nuorten MM-kilpailuihin 2015, 2016 ja 2017[1]. Parhaimmillaan hän sijoittunut henkilökohtaisessa kilpailussa 23:nneksi ja joukkuekilpailussa kuudenneksi Utahissa 2017.

Lentomäen MM-kilpailuissa 2018 Nousiainen oli henkilökohtaisessa kilpailussa 35:s ja joukkuemäessä kahdeksas. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui normaalimäessä 49:nneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän oli normaalimäessä 42:s, suurmäessä 48:s ja joukkuemäessä kymmenes. Lentomäen MM-kilpailuissa Planicassa 2020 hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 36:nneksi ja joukkuemäessä kahdeksanneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli suurmäessä 38:s, normaalimäessä 50:s ja molemmissa joukkuekilpailuissa yhdeksäs. Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui 26:nneksi ja joukkuekilpailussa seitsemänneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli suurmäessä 30:s, normaalimäessä 34:s ja joukkuemäessä yhdeksäs. Kulmin lentomäen MM-kilpailuissa hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 38:nneksi ja joukkuemäessä seitsemänneksi.

Nousiainen kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Trondheimissa maaliskuussa 2017 sijoittuen 49:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan 25:s Titisee-Neustadtissa joulukuussa 2017. Parhaimmillaan hän on sijoittunut kahdeksanneksi Oberstdorfin lentomäessä maaliskuussa 2022. Continental Cupissa Nousiainen päätyi palkintokorokkeelle ensi kertaa Rukalla joulukuussa 2020.[2] Heinäkuussa 2021 hän voitti Puijolla ensin FIS Cupin kisan ja sitten sijoittui toiseksi Continental Cupissa ja voitti seuraavan Continental Cupin kisan.[3]

Nousiainen voitti alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden vuonna 2015.[4] Vuonna 2016 hän voitti SM-kisoissa pronssia suurmäessa[5] ja sijoittui kahdeksaksi normaalimäessa.[6] Hän voitti pienmäen Suomen-mestaruuden 2017[7] ja oli normaalimäessä kuudes.[8] Hän sai kesä-SM-kilpailussa pronssia 2017.[9]

Eetu Nousiainen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

  1. Eetu Nousiainen on Suomen mäkikotkien suurin toivo - "hyvänä päivänä taistelee mitalista" iltalehti.fi. Viitattu 31.1.2017.
  2. Suomalainen mäkihyppääjä ylsi podiumille talven Continental cupissa lähes kuuden vuoden tauon jälkeen Yle. 19.12.2020. Viitattu 17.7.2021.
  3. Koistinen, Wesa: Eetu Nousiainen hyppäsi hyvät hypyt Puijolla Savon Sanomat. 17.7.2021. Viitattu 17.7.2021.
  4. Nuorten SM, Lahti 23.01.2015 – Mäkihyppy tulokset – M18-sarja lahdenhiihtoseura.fi. 23.1.2015. Lahden Hiihtoseura. Viitattu 2.2.2016.
  5. Suurmäen SM, Lahti 31.01.2016 – Mäkihyppy tulokset – Miehet Yleinen lahdenhiihtoseura.fi. 31.1.2016. Lahden Hiihtoseura. Viitattu 2.2.2016.
  6. Normaalimäen SM, Lahti 30.01.2016 – Mäkihyppy tulokset – Miehet Yleinen lahdenhiihtoseura.fi. 30.1.2016. Lahden Hiihtoseura. Viitattu 2.2.2016.
  7. Pienmäen SM-kisat Taivalkoski 02.04.2017 taivalkoskenkuohu.fi. 2.4.2017. Taivalkosken Kuoho. Arkistoitu 25.4.2017. Viitattu 13.12.2017.
  8. Määttä liiteli ylivoimaiseen mestaruuteen, Ahonen pudotettiin mitaleilta yle.fi. 19.11.2016. Yle. Viitattu 13.12.2017.
  9. http://www.kilipa.com/skijumping/results/2017/lahti-kesa-sm-miehet-yleinen-4/ kilipa.com. 6.10.2017. Viitattu 13.12.2017.