Eetu Tuominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eetu Tuominen
Henkilötiedot
Syntynyt1. tammikuuta 1954
Kuollut3. marraskuuta 1988 (34 vuotta)
Ammatti kitaristi, muusikko, laulaja, sovittaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Soittimet kitara, banjo

Jarmo Jaakko Juhani "Eetu" Tuominen (1. tammikuuta 1954 Ruovesi3. marraskuuta 1988 Ruovesi)[1] oli suomalainen kitaristi. Hänet muistetaan parhaiten Juice Leskinen & Coitus Int- ja Kontra-yhtyeiden kitaristina.

Tuominen oli kotoisin Ruoveden Muroleesta.[2] Soitettuaan vuoden Nolo et Rähjä -yhtyeessä hän liittyi Juice Leskisen Coitus Int -yhtyeeseen, jonka mukana hän teki yhtyeen kaksi levyä. Tuominen lauloi Coitus Intin toisen albumin kappaleen "Nuku". Yhtye lopetti vuonna 1975, ja vuonna 1976 Tuominen soitti Moog Konttisen ja Veltto Virtasen Virtanen-yhtyeen viimeisellä singlellä. Tämän jälkeen Tuominen lähti Moog Konttisen seuraavaan yhtyeeseen, Kontraan, jossa soitti kitaraa yhtyeen alusta loppuun asti. Tuominen tuli mukaan Seppo Tammilehdon perustamaan Seppo Tammilehto Good Times Bandiin vuonna 1983 ja teki yhtyeessä pari vuotta etupäässä ravintolakeikkoja Tampereella.

Vuonna 1987 Tuominen liittyi Seppo "Säppi" Hakasalon uuteen Säppi-yhtyeeseen. Hän ehti olla mukana yhtyeen ensimmäisellä albumilla mutta kuoli Tampereella loppuvuodesta 1988.

  1. Jarmo Jaakko Juhani Tuominen, Ruoveden hautausmaa, Ruovesi, osasto 12, hautasija 587, viitattu 28.3.2024
  2. Irina Tuomainen, Nolo&Rähjä pitää 50-vuotiskeikan Muroleessa, Ruovesi-Lehti, 31.7.2020

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]