Elintarvikkeiden jalostus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elintarvikkeiden jalostus on elintarviketeollisuuden osa-alue, joka käsittää kaikki ruuan prosessoinnin vaiheet ja muodot. Ajatus ruuan jalostamisen tarpeesta syntyi vuosisatoja sitten säilömiseen liittyvistä seikoista. Myöhemmin alettiin kiinnittää huomiota elintarvikkeiden makuun ja ulkonäköön. Elintarvikkeiden jalostamisen prosessissa ensin raaka-aineet jalostetaan, jonka jälkeen toisessa vaiheessa tehdään tuotteita ja kolmannessa vaiheessa tuotetta jalostetaan edelleen. Elintarvikkeiden jalostamisen muotoja ovat mekaaninen, fysikaalinen, kemiallinen ja mikrobiologinen jalostus. Jalostamisprosessi saattaa laskea tai lisätä ravintoaineiden pitoisuutta ruuassa, mutta toisaalta prosessilla voidaan lisätä ruuan ravinteikkuutta. Elintarvikkeiden jalostuksessa käytetään joskus käsitettä ultrajalostus, jolloin puhutaan eri jalostusmuodoista. Elintarvikkeisiin käytetään lisäaineita, joilla parannetaan säilyvyyttä ja makua.[1]