Ely S. Parker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ely S. Parker eli Donehogawa, intiaani joka nousi armeijan upseeriksi ja intiaaniasiamieheksi 1800-luvulla.

Ely Samuel Parker (182531. elokuuta 1895) oli seneca-heimoon kuulunut intiaani, josta tuli Yhdysvaltain armeijan upseeri ja vähäksi aikaa intiaaniasiain komissaari.

Ely Parkerin alkuperäinen intiaaninimi oli Hasanoanda, mutta paremmin tunnettu on hänen myöhemmin ottamansa nimi Donehogawa "Läntisen oven pitäjä". Parker syntyi vuonna 1825 Tonawandan reservaatissa New Yorkin osavaltiossa William ja Elizabeth Parker -nimisten seneca-intiaanien lapseksi.[1] Kun nuori Ely Parker oli töissä varuskunnassa, sotilaat pilkkasivat tätä, kun hän ei osannut englantia. Parker lähti tämän jälkeen kristilliseen kouluun ja opiskeli lakimieheksi, muttei saanut alan työpaikkaa, koska ei ollut virallisesti Yhdysvaltain kansalainen. Tämän jälkeen Parker hankkiutui ystäviensä avulla tekniseen opistoon ja opiskeli insinööriksi, jossa ammatissa työskenteli Yhdysvaltain sisällissotaan asti. Muun muassa Erien kanava laajennettiin ja ylläpidettiin Parkerin ohjauksessa. Toisaalta vuonna 1852 Parkerista tuli seneca-heimon ylipäällikkö. Parker tutustui Ulysses Grantiin, tulevan sisällissodan kuuluisaan johtajaan ja ystävystyi tämän kanssa. Parker yritti armeijaan pohjoisvaltioiden puolelle kun sisällissota syttyi, mutta alussa hänelle sanottiin, ettei sota ole intiaanien, vaan valkoisten sota. Parker pääsi sotaan vasta Grantin tukemana alussa adjutantiksi. Parker oli mukana muun muassa Vicksburgissa, Chattanoogassa ja Appomattoxissa. Parker jatkoi armeijassa vielä sisällissodan jälkeen vuoteen 1869 ja päätti sotilasuransa prikaatinkenraalina.

Parker avioitui Minnie Orton Sackettin kanssa 1867. Heillä oli yksi tytär joka syntyi 1878.[1]

Intiaaniasiain komissaari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parker pyrki tukemaan intiaaneja toimiessaan 1869–1871 intiaaniasiain komissaarina, jona nyt oli poikkeuksellisesti intiaani. Kun Parker tuki intiaaneja, hän hankki itselleen vihamiehiä valkoisten amerikkalaisten parista. Kun Parker hankki intiaaneille ruokaa luotolla, mikä hieman rikkoi säännöksiä, Parker joutui hallinnon kuultavaksi. Häntä ei syytetty mistään, mutta tapaus huononsi hänen mainettaan valkoisten parissa. Lopulta hän päätti hakea virastaan eroa ja saikin sen. Tämän jälkeen Parker hakeutui liikealalle ja alussa rikastuikin. Sitten hän menetti omaisuutena pörssikurssien muutosten takia ja eli loppuvuotensa köyhänä miehenä.

  1. a b Biography of Ely Samuel Parker The Newberry Library. Arkistoitu 22.7.2012. Viitattu 16.9.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]