Emel Dereli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Emel Dereli vuonna 2015.
Emel Dereli vuonna 2015.
Maa:  Turkki
Naisten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Amserdam 2016 kuulantyöntö

Emel Dereli (s. 25. helmikuuta 1996) on turkkilainen kuulantyöntäjä.[1][2]

Dereli saavutti EM-pronssia Amsterdamin EM-kilpailuista vuonna 2016 tuloksella 18,22. Hän on karsiutunut loppukilpailusta olympialaisissa 2016 ja 2020, MM-kilpailuissa 2013 ja 2019, EM-kilpailuissa 2022 sekä sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 ja sisäratojen EM-kilpailuissa 2017, 2019 ja 2021.[1][2]

Alle 20-vuotiaiden EM-kultaa Dereli on saavuttanut kahdesti, vuosina 2013 ja 2015. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoista Dereli on saavuttanut kultaa vuonna 2013. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hän on voittanut pronssia vuonna 2014 sekä sijoittunut kahdeksanneksi vuonna 2012. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän oli neljäs 2017.[1][2]

Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa Dereli oli kolmas 2013. Maansa mestaruuden hän on saavuttanut sisäradoilla viisi kertaa ja ulkoradoilla kolme kertaa.[1]

Ennätyksekseen Dereli on työntänyt ulkoradoilla tuloksen 18,57 metriä vuonna 2016 ja sisäradoilla tuloksen 18,36 vuonna 2016. Molemmat tulokset ovat Turkin ennätyksiä.[1]

  1. a b c d e Emel Dereli Kansainvälinen yleisurheiluliitto. Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  2. a b c Emel Dereli Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)