Enis Berberoğlu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Enis Berberoğlu 14. syyskuuta 2015.

Enis Berberoğlu (s. 1956 Istanbul, Turkki[1]) on turkkilainen kansanedustaja. Hän edustaa oppositiossa olevaa keskustavasemmistolaista Tasavaltalaista kansanpuoluetta (CHP)[2].

Berberoğlu aloitti uransa toimittajana vuonna 1981. Vuosina 2009−2014 hän toimi Hürriyet-sanomalehden päätoimittajana. Vuonna 2014 CHP-puolue valitsi hänet ehdokkaaksi ja CHP:n mediasuhteista vastaavaksi varapuheenjohtajaksi. Vuonna 2015 Berberoğlu valittiin kansanedustajaksi Istanbulin äänestysalueelta parlamenttivaaleissa kesäkuussa ja jälleen, kun vaalit järjestettiin uudelleen marraskuussa.[3]

16. kesäkuuta 2017 tuomioistuin tuomitsi Berberoğlun vakoilusta 25 vuodeksi vankilaan. Syytteen mukaan Berberoğlu syyllistyi vakoiluun, koska hän toimitti Cumhuriyet-sanomalehdelle videon, jossa Turkin tiedustelupalvelu toimitti aseita Syyriaan. Cumhuriyetin julkaisi toukokuussa 2015 artikkelin, jonka mukaan Turkin tiedustelupalvelun omistamat rekat toimittivat aseita ja ammuksia Syyriaan.[2]

Tuomio on ensimmäinen kerta, kun CHP:n kansanedustaja tuomitaan Turkin vallankaappausyrityksen jälkeisissä puhdistuksissa.[2]

  1. Author by webofisi.com Copyright (c)2000.: biyografi.net: Enis Berberoğlu biyografisi burada  ünlülerin biyografileri burada www.biyografi.net. Viitattu 16.6.2017.
  2. a b c Turkki tuomitsi opposition kansanedustajan vankilaan Yle Uutiset. 14.6.2017. Yleisradio Oy. Viitattu 16.6.2017.
  3. CHP Deputy Berberoğlu sentenced to 25 years on charges of espionage in MİT trucks case DailySabah. Viitattu 16.6.2017.