Ensimmäinen vuosituhat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuosituhannet
Kahdestoista vuosituhat eaa.
Yhdestoista vuosituhat eaa.
Kymmenes vuosituhat eaa.
Yhdeksäs vuosituhat eaa.
Kahdeksas vuosituhat eaa.
Seitsemäs vuosituhat eaa.
Kuudes vuosituhat eaa.
Viides vuosituhat eaa.
Neljäs vuosituhat eaa.
Kolmas vuosituhat eaa.
Toinen vuosituhat eaa.
Ensimmäinen vuosituhat eaa.
Ensimmäinen vuosituhat
Toinen vuosituhat
Kolmas vuosituhat
Neljäs vuosituhat

Ensimmäinen vuosituhat on tuhannen vuoden ajanjakso ajanlaskumme alusta vuoteen 1000. Kyseisen vuosituhannen aikana antiikin katsotaan päättyneen ja keskiajan alkaneen 400-luvulla.

Poliittinen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailman valtiot noin vuonna 1.
Vanha Manner 900-luvulla.

Euroopassa Rooman valtakunta oli suurvalta, joka hallitsi koko Välimeren ympäristöä. Lähi-idän merkitys oli laskenut, vaikka Parthia ja myöhemmin Sassanidit olivat Rooman kilpailijoita. Rooman valtakunta jakautui kahtia vuonna 395, ja poliittinen painopiste siirtyi hiljalleen Bysantin valtakuntaan eli Itä-Roomaan. Kansainvaellusaika aiheutti Euroopassa levottomuuksia 400-luvulla, ja Länsi-Rooma valloitettiin 476, jolloin keskiajan katsotaan alkaneen.

Euroopassa Bysantin rinnalle kehittyi Frankkien valtakunta 500-luvulla. Islamilaisen maailman voimakas laajeneminen oli suuri uhka 600- ja 700-luvuilla, ja eurooppalaiset menettivätkin Pohjois-Afrikan, Levantin, Iberian niemimaan ja Sisilian hallinnan. Frankkien valtakunta saavutti huippunsa 800-luvulla, minkä jälkeen se jakautui pienempiin valtiohin.[1]

Ensimmäisen vuosituhannen viimeiset vuosisadat olivat euroopassa levottomia. Viikingit, magyaarit ja saraseenit tekivät useita ryöstöretkiä manner-Eurooppaan.[2] Vuosituhannen lopulla poliittinen tilanne alkoi rauhoittua, kun kristillisiä valtakuntia alkoi syntyä. Esimerkiksi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta muodostui viimeistään vuonna 962. Muita varhaisia valtioita olivat Böömi, Puola ja Bulgaria.

Vuosituhannen loppupuolella Euroopan politiikan painopisteet olivat katolisen kirkon keskuksessa Roomassa, josta käsin paavilla oli suuri valta kristittyihin kuninkaisiin, ja Bysantin pääkaupungissa Konstantinopolissa, joka oli ortodoksisen kirkon keskus.

Afrikan pohjoisosa kuului ajanlaskun alussa Rooman valtakuntaan. Länsi-Rooman luhistuttua vandaalit ottivat alueen hallintaansa. Muslimien valtakunta yhdisti jälleen Pohjois-Afrikan valloittamalla sen 600-luvulla.

Muualla Afrikassa elettiin heimoyhteisöissä. Kamelin tulo Saharan aavikolle toi valtavan muutoksen mantereen talouteen, sillä kaupankäynti ja liikenne Saharan yli Keski-Afrikkaan tuli mahdolliseksi.[3] Aiemmen vain Niiliä pitkin saattoi kulkea etelään. Niilin varelle olikin kehittyneet Nubian ja Aksumin kuningaskunnat. 600-luvulla Saharan eteläpuolelle Saheliin muodostui ensimmäinen valtio, Ghanan kuningaskunta.

Bantuekspansio ensimmäisen vuosituhannen aikana toi raudanvalmistustaidon Pohjois-Afrikasta Kongoon ja mantereen eteläosiin.

Aasiassa voimakkaimpia valtioita oli Kiinassa, Intiassa, Japanissa ja Indokiinassa.

Kiinan Han-dynastia oli voimakas ja suuri valtio Aasiassa ajanlaskumme alussa. Han-dynastia tuhoutui lukuisten kapinoiden seurauksena vuonna 220. Dynastiaa seurasi kausi, jota kutsutaan nimellä kolme kuningaskuntaa.[4] Wei, Shu Han ja Wu kuningaskunnat kilpailivat keskenään miltei sata vuotta, ja maan sisäinen hajaannus päättyi vasta vuonna 581. Kiinaa hallitsi Sui-dynastia 581–618 ja Tang-dynastia 618–907. Tang-dynastian aika Kiina oli jälleen suuri ja vauras. Tang-dynastian tuhouduttua katsotaan Kiinan keskiajan loppuvan ja Kiinan renessanssiin alkavan. Vuosituhannen lopulla Kiinassa oli jälleen useampi kilpaileva valtio.

Intiassa Gupta-valtakunta yhdisti 200-luvulla lukuisat pikkuvaltiot isoksi valtakunnaksi, joka hajosi 400-luvun lopussa hunnien hyökkäykseen. Intia pirstoutui jälleen lukuisiksi pikkuvaltioiksi, joita oli muun muassa Chola ja Pala.

Japani oli sisällissodassa ajanlaskumme alkuvuosisatoina. Japanin yhdistymisen aloitti 300-luvulla Yamato.lähde? Vuonna 645 Japaniin perustettiin Kiinan mallin mukainen keisarikeskeinen byrokraattinen valtio.[5] Japani laajeni ja kehittyi hiljalleen omalla saarellaan koko vuosituhannen.

Indokiinassa syntyi ensimmäisellä vuosituhannella lukuisia pikkuvaltioita, jotka vaurastuivat Kiinan ja Intian välisen merikaupan ansiosta. Ensimmäisiä valtioita olivat Funan ja Chenla, joita seurasivat voimakkaat Champa ja Khmerien valtakunta.[6]

Väli-Amerikassa oli meneillään Mesoamerikan intiaanikulttuurien klassinen aikakausi. Monet korkeakulttuurit romahtivat noin 950-luvulla, mahdollisesti sotien ja luonnonkatastrofien seurauksena.

Kulttuurillinen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen vuosituhannen aikana syntyi nykypäivän maailmanuskontoa. Kristinusko (30-luku), Taolaisuus (100- ja 300-lukujen välillä), sekä Islam (600-luku).

Tieteellinen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiojohtajia ja poliitikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedemiehiä ja filosofeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontoihin liittyviä henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosisata Vuosikymmen
ensimmäinen vuosisata eaa.: 90 eaa., 80 eaa., 70 eaa., 60 eaa., 50 eaa., 40 eaa., 30 eaa., 20 eaa., 10 eaa., 0 eaa.
ensimmäinen vuosisata: 0, 10, 20, 30, 40, 50, 60, 70, 80, 90
100-luku: 100, 110, 120, 130, 140, 150, 160, 170, 180, 190
200-luku: 200, 210, 220, 230, 240, 250, 260, 270, 280, 290
300-luku: 300, 310, 320, 330, 340, 350, 360, 370, 380, 390
400-luku: 400, 410, 420, 430, 440, 450, 460, 470, 480, 490
500-luku: 500, 510, 520, 530, 540, 550, 560, 570, 580, 590
600-luku: 600, 610, 620, 630, 640, 650, 660, 670, 680, 690
700-luku: 700, 710, 720, 730, 740, 750, 760, 770, 780, 790
800-luku: 800, 810, 820, 830, 840, 850, 860, 870, 880, 890
900-luku: 900, 910, 920, 930, 940, 950, 960, 970, 980, 990
1000-luku: 1000, 1010, 1020, 1030, 1040, 1050, 1060, 1070, 1080, 1090
  1. Historiallinen Atlas, s. 110–111, 116–117
  2. Historiallinen Atlas, s. 122–123
  3. Historiallinen Atlas, s. 86
  4. Historiallinen Atlas, s. 78–79
  5. Historiallinen Atlas, s. 132
  6. Historiallinen Atlas, s. 120–121

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]