Erkki Lumisalmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erkki Lumisalmi
Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja
2008–2011
Saamelaiskäräjien jäsen
2003–2007
Henkilötiedot
SyntynytNellim, Inari

Erkki Leo Lumisalmi[1] on kolttasaamelainen kanttori, saamelaispoliitikko ja kielenkääntäjä. Hän toimi Saamelaiskäräjien varapuheenjohtajana kaudella 2008–2011[2] ja jäsenenä 2003–2007.[3]

Kirkollinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumisalmi valmistui kanttoriksi 1981 ja ensimmäinen työpaikka oli Mikkelissä ja Kotkassa kanttorin sijaisuus. Vuonna 1983 hän siirtyi Lapin ortodoksisen seurakunnan matkakanttoriksi pääpaikkana Ivalo. Hän jäi eläkkeelle 1.4.2014.[4]

Lumisalmi on Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen kanttorijäsen kaudella 2019-2023. Hän on lakivaliokunnassa.[5]

Lumisalmi on merkittävä kirkollisten tekstien kääntäjä koltansaameksi. Hän oli päävastuussa Johannes Krysostomoksen liturgian koltankielisen laitoksen kääntämisestä. Se otettiin käyttöön joulukuussa 2002.[6] Hän oli Sámi Giellagáldu -hankkeen kielijaoston varapuheenjohtaja. Hankkeen yhtenä tuotoksena oli kolttasaamen uskontosanalista. [7]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki Lumisalmi on naimisissa Aulikki Lumisalmen kanssa. Hän valmistaa kolttien perinnepukuja. Heidän kotinsa on Hämeenlinnassa.[8] Anna Lumikivi on hänen tyttärensä.[9]

  1. Ehdokasluettelo 2015 numerojärjestys Saamelaiskäräjät. Viitattu 9.2.2023.
  2. Saamelaiskäräjät sai uuden puheenjohtajan mtvuutiset.fi. 9.2.2008. Viitattu 9.2.2023.
  3. Kolmannes Saamelaiskäräjistä vaihtuu Yle Uutiset. 30.9.2003. Viitattu 8.2.2023.
  4. Paimen Sanomat 4-2013 (pdf) ortodoksi.net. Viitattu 9.2.2023.
  5. Kirkolliskokous Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 7.2.2023.
  6. Koltankielinen liturgia julkistettiin Sevettijärvellä Kaleva. Viitattu 7.2.2023.
  7. Administrator: Koltansaamen kielijaosto sai päätökseen laajan uskontosanastotyönsä Samediggi. 22.3.2018. Viitattu 7.2.2023.
  8. Maailman ainoa kolttasaamelainen kanttori vierailee Riihimäen Mineassa –"Teen silloin tällöin keikkaa, kun pyydetään" Aamuposti. 11.3.2020. Viitattu 7.2.2023.
  9. Ari Meriläinen: Kulttuurityöntekijä Anna Lumikivelle koltansaameksi laulaminen on enemmän kuin itseilmaisua 26.01.2019. Yle Sápmi. Viitattu 13.2.2023.