Ernie Kovacs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ernie Kovacs
Ernie Kovacs eri roolihahmoissa vuonna 1961.
Ernie Kovacs eri roolihahmoissa vuonna 1961.
Henkilötiedot
Syntynyt23. tammikuuta 1919
Yhdysvallat Trenton, New Jersey, Yhdysvallat
Kuollut13. tammikuuta 1962 (42 vuotta)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Näyttelijä
Palkinnot

Emmy-palkinto 1957 ja 1961

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ernie Kovacs (23. tammikuuta 1919 Trenton, New Jersey13. tammikuuta 1962 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen koomikko ja televisiokomedian uranuurtaja.[1]

Näyttelemistä New Yorkissa opiskellut Kovacs toimi vuosina 1941–1943 kotikaupunkinsa sanomalehden The Trentonianin kolumnistina, jonka jälkeen Kovacks siirtyi WTTM-radioasemalle, jolla hän toimi muun muassa kuuluttajana ja apulaisohjelmajohtajana.[1] Vuonna 1950 Kovacs siirtyi televisioon NBC:n verkkoon kuuluvalle philadelphialaiselle WPTZ-TV -asemalle. Aluksi hän toimi juontaja Deadline for Dinner -ruoanlaitto-ohjelmassa ja myöhemmin samana vuonna hänestä tuli aseman aamuohjelman 3 To Get Ready isäntä.[1] Kovacs teki vaikutuksen NBC:n johtoon, ja toukokuussa 1951 hän sai oman päivittäisen 15-minuuttisen ohjelmansa, It's Time for Ernie, NBC:n verkossa valtakunnallisesti esitettäväksi.[1] Saman vuoden heinäkuussa hän aloitti parhaaseen katseluaikaan lähetetyn Ernie in Kovacsland -ohjelman.[1] Kovacs teki Philadelphiassa vielä Kovacs on the Corner -sarjan alkuvuodesta 1952, kunnes hän huhtikuussa siirtyi New Yorkiin CBS-televisioyhtiölle kuuluvalle WCBS-asemalle.[1]

New Yorkissa Kovacs isännöi Kovacs Unlimited -viihdesarjaa. Sarjaa tehtiin 21 kuukautta, ja se oli Kovacsin pitkäikäisin televisiosarja. Tämän jälkeen hän teki ohjelmia useille eri televisioverkoille.[1] Huhtikuussa 1954 Kovacs siirtyi DuMont Networkin WABD-asemalle, jolta hän seuraavana vuonna palasi takaisin NBC:lle. Viimeisellä kaudellaan 1961–1962 hän teki esiintyi ABC:lla.[1]

Kovacs kuoli 42-vuotiaana auto-onnettomuudessa palatessaan kotiin Milton Berlen järjestämiltä kutsuilta.[2]

Ernie Kovacs on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.[3]

  1. a b c d e f g h Frank J. Chorba: Kovacs, Ernie The Museum of Broadcast Communications. Arkistoitu 11.9.2013. Viitattu 31.3.2009. (englanniksi)
  2. Potempa, Philipp: Ernie Kovacs' widow Edie Adams, dead at 81, worked hard to pay off hubby's debt 17.10.2008. The Northwest Indiana and Illinois Times Newspaper. Viitattu 11.4.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Hollywood Walk of Fame: Guide to and locations of the stars on Hollywood Boulevard Hollywoodusa.co.uk. Viitattu 16.3.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.