Eros ja Psykhe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eros ja Psykhe
Elokuvan juliste, Timo Linnasalo, Tarja Kunttunen, 1998.
Elokuvan juliste, Timo Linnasalo, Tarja Kunttunen, 1998.
Ohjaaja Timo Linnasalo
Käsikirjoittaja Timo Linnasalo
Ilpo Tuomarila
Perustuu Eeva-Liisa Mannerin näytelmään
Tuottaja Anssi Mänttäri
Olli Vesala
Säveltäjä Heikki Valpola
Pääosat Heli Takala
Antti Reini
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Reppufilmi Oy
Levittäjä Finnkino Oy
Ensi-ilta 04.12.1998
Kesto 94 min
Budjetti 5 351 603 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Eros ja Psykhe on Timo Linnasalon ohjaama elokuva vuodelta 1998. Se perustuu Eeva-Liisa Mannerin samannimiseen näytelmään vuodelta 1959.[1]

Linnasalo laati Mannerin tekstistä ensimmäisen elokuvakäsikirjoitusversion vuonna 1985, mutta ei saanut hankkeelleen rahoitusta. Hän ohjasi tekstin näytelmäksi Kuopion kaupunginteatterissa vuonna 1988. Kymmenen vuotta myöhemmin hän palasi aiheeseen ja onnistui etenemään elokuvahankkeessa pitemmälle. Elokuva kuvattiin vuoden 1997 lokakuun ja seuraavan vuoden tammikuun välillä lähinnä Tallinnassa ja Karkkilaan rakennetussa studiossa.[1]

Elokuvasäätiö myönsi elokuvalle kehittämis-, tuotanto- ja markkinointitukia 888 217 euroa[2].

Eros ja Psykhe ylitti budjettinsa noin miljoonalla markalla. Elokuva myötävaikutti Reppufilmi Oy:n konkurssiin vuonna 1999. [1]

Naispääosan esittäjä Heli Takala kuoli elokuussa 1998. Hän ehti nähdä elokuvan videolta kuolinvuoteellaan sairaalassa. Eros ja Psykhe jäi myös Markku Blomqvistin viimeiseksi elokuvaksi.[1]

Elokuva sai teattereissa vain 671 katsojaa ja tuotti 3 989 euron lipputulot[2].

Timo Linnasalo on sittemmin työskennellyt lähinnä leikkaajana ja äänittäjänä.[1]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.