Espoon seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Espoon seurakunta
Espoon kirkko.
Espoon kirkko.
Perustettu 1451
Erotettiin Kirkkonummi
Lakkautettu 1950
Pääkirkko Espoon kirkko

Espoon seurakunta oli Espoon pitäjän kristillinen emäseurakunta vuosina 1451–1950. Espoon seurakunta perustettiin ilmeisesti jo 1300-luvulla Kirkkonummen kappeliseurakunnaksi ja se asetettiin emäseurakunnaksi vuonna 1451. Vuonna 1950 Espoon seurakunta jaettiin kielellisellä perusteella suomalaiseen ja ruotsalaiseen seurakuntaan.[1]

Lokakuussa 1921 kansalaiskokuksessa ehdotetiin Leppävaaran irroittamista omaksi seurakunnaksi, mutta hanke raukesi Huopalahden itsenäistymisen myötä. Vuonna 1929 Kauniaisten, Kilon ja Leppävaaran asukkaat yrittivät muodostaa alueelle sekä suomen- että ruotsinkielisen seurakunnan, mutta hanke ei toteutunut.[1]

Espoon suomenkielisestä seurakunnasta erotettiin vuonna 1960 Tapiolan seurakunta, ja sen jäljelle jäänyt osa jaettiin vuonna 1964 Kanta-Espoon, Etelä-Espoon ja Leppävaaran seurakuntiin. Myöhemmin Etelä-Espoon seurakunta on vielä jaettu Olarin ja Espoonlahden seurakuntiin. Myös Kauniainen kuului Espoon seurakuntiin vuoteen 1978 saakka, jolloin Kauniaisten suomalainen ja ruotsalainen seurakunta itsenäistyivät.[1]

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Espoon seurakunnan kirkkoherroina:[1]

  1. a b c d Espoon seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 12.8.2022.