Ethel Muckelt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Ethel Muckelt
Ethel Muckelt
Maa:  Yhdistynyt kuningaskunta
Naisten taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Chamonix 1924 Yksinluistelu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Manchester 1924 Pariluistelu

Ethel M. Muckelt (30. toukokuuta 1885 Moss Side13. joulukuuta 1953 Altrincham) oli brittiläinen taitoluistelija ja olympiamitalisti.

Muckelt tuli suvusta, joka ansaitsi omaisuutensa valmistamalla tekstiiliteollisuudessa käytettyjä väriaineita. Hän harjoitteli Manchesterin jääradalla, joka oli Britannian ainoa Lontoon ulkopuolella sijainnut jääkenttä. Hän osallistui Antwerpenin olympialaisissa 1920 parikilpailuun Sydney Wallworkin kanssa ja sijoittui viidenneksi, mutta ryhtyi kisojen jälkeen Jack Pagen pariksi. Muckelt ja Page voittivat vuoteen 1931 mennessä yhdeksän peräkkäistä maansa mestaruutta pariluistelussa ja saivat MM-kisoissa 1924 hopeaa. He olivat MM-kilpailuissa kuudensia vuonna 1926 ja neljänsiä 1928. Pari sijoittui Chamonix'n olympialaisissa 1924 neljänneksi ja osallistui myös vuoden 1928 kisoihin, joissa he olivat seitsemänsiä.

Muckelt kilpaili parien lisäksi myös yksinluistelussa. Hän sijoittui MM-kisoissa neljänneksi 1923 ja oli kahta vuotta myöhemmin viides. Muckelt voitti vuoden 1924 olympialaisista pronssia yksinluistelussa, muttei ollut koskaan lajissa maansa mestari. Hän sijoittui vuonna 1926 toiseksi häviten Jack Pagelle kisojen ollessa vielä avoimet molemmille sukupuolille. Muckelt voitti olympiapronssimitalinsa 38-vuotiaana ja jatkoi kilpailemista yli 50-vuotiaaksi saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.