Etruskin aakkoset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etruskin aakkoset
Kaiverrus amforassa n. 600-luvulla eaa.
Kaiverrus amforassa n. 600-luvulla eaa.
Tyyppi aakkoset
Kielet etruskin kieli
Aikakausi 700 eaa.–100 jaa.
Kirjoitussuunta oikealta vasemmalle

Etruskin aakkoset (etruskilainen kirjaimisto) olivat pääsääntöisesti etruskin kielessä käytössä ollut aakkoskirjoitus. Sitä käytettiin noin 700 eaa.100 jaa. välisenä aikana. Etruskin aakkoset toimivat pohjana latinalaiselle kirjaimistolle, joka sittemmin korvasi edeltäjänsä etruskin kirjoittamisessa.[1]

Kirjoitusjärjestelmä perustui kreikkalaiseen kirjaimistoon, jonka etruskit omaksuivat kreikkalaisilta, ja joka perustui puolestaan foinikialaiseen kirjaimistoon. Muiden samaan aikaan käytettyjen kirjoitusjärjestelmien tavoin myös etruskin aakkosia kirjoitettiin yleensä oikealta vasemmalle, toisinaan kuitenkin myös siten, että joka toinen rivi kirjoitettiin oikealta vasemmalle, joka toinen vasemmalta oikealle (bustrofedon).[1]

Alkujaan kirjoituksessa ei käytetty sanavälejä, mutta sittemmin sanojen erottamiseen alettiin käyttää pistettä tai kaksoispistettä.[2]

Etruskilainen vaasi

Etruskin aakkosilla kirjoitettua kieliainesta (= korpus) on löydetty noin 10 000 erilaista kirjoitusta. Näistä suurin osa on joko epitafeissa ja omistuskirjoituksissa. Esimerkki tällaisista omistuskirjoituksista ovat vaasit ja muut käyttöesineet.[3]

Etruskin aakkosista erotetaan yleensä kaksi vaihetta: arkaainen vaihe ja uusetruski.[2]

Arkaainen
Uusetruski
Arvioitu ääntäminen (IPA) a b k d / r e v ts h th i k l m n s o p ʃ q r s t u z ph kh f
  1. a b Etruscan alphabet Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Etruscan alphabet and language omniglot.com. Viitattu 25.10.2020.
  3. Educational information: the Etruscan language, Writing, Alphabet, Numeral system www.anticopedie.fr. Viitattu 25.10.2020.