Euroopan sosiaalinen peruskirja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Euroopan sosiaalinen peruskirja muodostaa Euroopan neuvoston ihmisoikeusulottuvuuden toisen puolen Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Sen tavoitteena on turvata ja edistää sosiaalisia oikeuksia Euroopassa asettamalla sopimusvaltioille vähimmäisvaatimuksia, joihin niiden on sitouduttava.

Se allekirjoitettiin Torinossa 1961 ja tuli voimaan 1965. Suomi allekirjoitti sen vasta vuonna 1991. Tällä hetkellä sosiaaliseen peruskirjaan on liittynyt 22 Euroopan neuvoston jäsenmaata. Sopimusta on myöhemmin täydennetty lukuisilla lisäpöytäkirjoilla. Uudistettu sosiaalinen peruskirja allekirjoitettiin Strasbourgissa 1996 ja se tuli Suomen osalta voimaan 2002[1].

Osa peruskirjan turvaamista oikeuksista on turvattu myös muissa kansainvälisissä sopimuksissa kuten kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimuksissa.

Peruskirjan turvaamat oikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työelämää koskevat oikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • oikeus työhön, eli jokaisen oikeus ansaita elantonsa itse valitsemassaan ammatissa (1 artikla)
  • työelämää koskeva syrjinnän kielto (E artikla), mm. vaatimus naisten ja miesten välisestä samapalkkaisuudesta (4 artikla)
  • oikeus oikeudenmukaisiin työsuhteen ehtoihin (2 artikla) sekä turvallisiin ja terveellisiin työolosuhteisiin (3 artikla)
  • oikeus kohtuulliseen palkkaan (4 artikla)
  • oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen (5 artikla) ja työehtosopimusten tekoon (6 artikla) sekä oikeus osallistua työympäristöä koskevien päätösten tekoon (22 artikla)
  • erityisryhmien, kuten lapset, nuoret ja naispuoliset työntekijät, oikeus suojeluun (7-8 artikla)
  • oikeus olla ansiotyössä muiden sopimusvaltioiden alueella (18 artikla)
  • oikeus tiedonsaantiin ja yhteisiin neuvotteluihin (21 artikla)
  • oikeus suojeluun työsuhteen päättämisen yhteydessä (24 artikla)
  • oikeus saada tietoa ja neuvotella joukkoirtisanomismenettelyssä (29 artikla)

Sosiaaliset oikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • oikeus terveyden suojeluun (11 artikla)
  • oikeus sosiaaliturvaan (12 artikla), sosiaali- ja lääkintäapuun (13 artikla) sekä oikeus käyttää sosiaalipalveluja (14 artikla)
  • oikeus ammatilliseen koulutukseen (10 artikla)
  • perheen oikeus sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun (16 artikla)
  • siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oikeus suojeluun ja apuun (19 artikla)
  • oikeus asuntoon (31 artikla)

Euroopan sosiaalisen peruskirjan noudattamista valvoo Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea. Komitea koostuu 15 riippumattomasta asiantuntijasta.[2] Komitea tekee johtopäätöksiä valtioiden määräaikaisraporttien perusteella. Komitea käsittelee myös Euroopan sosiaalisen peruskirjan nojalla tehtyjä järjestökanteluja. Järjestökantelu antaa työmarkkinaosapuolille ja kansalaisjärjestöille mahdollisuuden kannella Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle, mikäli järjestö epäilee, ettei sosiaalista peruskirjaa ole pantu riittävällä tavalla täytäntöön. Yksityiset henkilöt eivät voi kannella sosiaalisen peruskirjan nojalla.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]