Eva Korsisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eva Maria Korsisaari on filosofi, joka keskittyy tutkimustyössään ja opetustyössään etiikan luomiseen ja väkivallan vastustamiseen. Hänen osaamistaan ovat tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, oikeuksien toteutumiseen, osallistavaan pedagogiikkaan, jatkuvaan oppimiseen, taiteiden tutkimukseen ja taideterapian soveltamiseen liittyvät kysymykset ja käytännöt, joiden parissa hän on tehnyt töitä yliopistoissa, kouluissa, yrityksissä ja järjestöissä.[1]


Eva Maria Korsisaari väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 2006 väitöskirjalla Tule, rakkaani! Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa (Teos, 2006).[2] Hänen kirjoittamansa historia perheensä liiketoiminnasta nimeltä Yhtä matkaa. Korsisaari-yhtiöiden 80-vuotishistoria voitti Mobilia-palkinnon tullen näin nimetyksi parhaaksi Suomessa vuosina 2007–2009 julkaistuksi liikennettä käsitteleväksi kirjaksi.[3]


Eva Maria Korsisaari valmistui sanataideterapian ohjaajaksi vuonna 2022. Hän on kiinnostunut erityisesti oikeuksia puolustavasta ja autonomiaa edistävästä taideterapeuttisesta työstä.

  1. Verkkosivusto. evamariala.eu.
  2. Teos. teos.fi.
  3. Auton ja tien museo Mobilia. mobilia.fi.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.