Farnsworth Wright

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Farnsworth Wright (29. heinäkuuta 188812. kesäkuuta 1940) oli pulp-lehti Weird Talesin päätoimittaja marraskuusta 1924 maaliskuuhun 1940. Wrightin päätoimittajakaudelle ajoittui lehden kulta-aika, jolloin sen levikki ja taiteellinen taso olivat korkeimmillaan. Kustannustoimittajana Wrightin linja oli ailahtelevainen, ja hänen novellimakuaan on pidetty omalaatuisena. Lehdessä julkaistiin paljon klassikoita, mutta myös epäonnistuneita tekstejä. Weird Talesin myöhemmän maineen kannalta keskeistä oli Wrightin valmius julkaista epätavallisia ja omituisia tarinoita, joihin muut lehdet eivät tarttuneet.[1] Seksillä ja väkivallalla mässäilevien novellien julkaisusta Wright johdonmukaisesti pidättäytyi, vaikka niillä olisi ollut mahdollista nostaa lehden levikkiä helposti.[2]

Wrightiä pidetään taitavana ja merkittävänä toimittajana, mutta liikemiehenä hän oli epäpätevä. Vuonna 1927 Wright julkaisi The Moon Terror -nimisen antologian Weird Talesissa julkaistuista novelleista.[3] Novellivalinnat olivat kehnoja ja kesti vuosia, ennen kuin Wright pääsi viimeisistä kappaleista eroon.[1] Vuonna 1930 Wright perusti itämaisiin kertomuksiin erikoistuneen Oriental Stories -lehden,[4] joka myöhemmin vaihtoi nimensä The Magic Carpetiksi. Sen suosio jäi vähäiseksi ja lehti lopetti toimintansa 13. numeronsa jälkeen. Wright suunnitteli myös Strange Tales -nimistä lehteä, joka olisi keskittynyt tieteiskirjallisuuteen. Projekti jäi toteutumatta, koska jo pelkkä Weird Tales riitti pitämään Wrightin kiireisenä. Toteutuessaan Strange Tales olisi ollut maailman ensimmäinen science fiction -lehti.[3]

1930-luvun lopulla Parkinsonin tautia sairastaneen Wrightin kunto heikkeni eikä hän enää kyennyt työskentelemään. Wright erosi Weird Talesin palveluksesta toimitettuaan lehteä 177 numeroa. Hänen sairauttaan yritettiin hoitaa leikkauksella mutta tuloksetta, ja Wright kuoli vain muutama kuukausi eläköitymisensä jälkeen.[1][3] Weird Talesissa julkaistussa muistokirjoituksessa Seabury Quinn huomautti, että Wrightin aloittaessa päätoimittajana Weird Tales oli ainoa yliluonnolliseen keskittynyt lehti, mutta Wrightin kuollessa fantasia- ja scifi-lehtien määrä oli noussut ainakin 22:een.[5] Wrightin ansioihin on luettava myös nuorten kirjailijalupausten löytäminen ja kannustaminen. Kuuluisin Wrightin kirjailijalöytö oli todennäköisesti Tennessee Williams, jonka ensimmäinen novelli ilmestyi Weird Talesissa 1920-luvulla.[6]

Weird Tales -kirjailija Jack Williamson kuvaili Wrightiä ”ensimmäiseksi suureksi fantasiatoimittajaksi”.[7] Juhani Hinkkasen mukaan Wrightin Weird Tales piti ”varsin epämuodikkaan kauhukirjallisuuden hengissä ja kasvatti kokonaisen uuden kirjailijasukupolven, jonka vaikutus myöhempään kauhukirjallisuuteen on ollut aivan olennainen”.[8]

  1. a b c Ashley, Mike: Weird Tales (Arkistoitu – Internet Archive). The Encyclopedia of Fantasy, toimittaneet John Clute & and John Grant. London: Orbit, 1997. Viitattu 17.12.2020. (englanniksi).
  2. Haining 1976, s. 10.
  3. a b c Haining 1976, s. 11.
  4. Nicholls, Peter & Ashely, Mike: Pulp. The Encyclopedia of Science Fiction, toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls & Graham Sleight. London: Gollancz, päivitetty 2.8.2020. Viitattu 17.12.2020. (englanniksi)
  5. Haining 1976, s. 12.
  6. Haining 1976, s. 7, 10.
  7. Williamson, Jack: ”Introduction”. Richard W. Gombertin teoksessa World Wrecker: An Annotated Bibliography of Edmond Hamilton. Wildside Press LLC, 2009. ISBN 9781434457264. (englanniksi)
  8. Hinkkanen, Juhani: Haining: Weird Tales & Sadelehto: Outoja tarinoita 4 Aikakone nro 3/1992. Viitattu 8.3.2011.