Folklandia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Folklandia on kansanmusiikin ja kansantanssin kansainvälinen 24 tunnin laivafestivaali. Se järjestetään Silja Europa -aluksella HelsinkiTallinna–Helsinki-reitillä joka tammikuu. Ensimmäisen kerran festivaali järjestettiin vuonna 1996.

Osanottajia on noin 3000. Esiintymispaikkoina ovat laivan konserttisalit, ravintolat, baarit, aulat ja käytävät – myös saunaosastolla on ohjelmaa, jo perinteiseksi tullut "Tupsun juureen", tuhmien laulujen yhteislaulutilaisuus. Keskiyöllä joka puolella laivaa yhdytään yökatrilli-tanssiin.

Esiintyjinä on kotimaisen kansanmusiikin ja -tanssin kärkinimien lisäksi ulkomaalaisia esiintyjiä. Folklandia tarjoaa esiintymismahdollisuuden monille harrastajaryhmille. Suuren laivan auloissa ja käytävillä soitetaan, lauletaan ja tanssitaan myös vapaamuotoisesti. Festivaalin yhteydessä pidetään tikkuristi-tanssin SM-kilpailu sekä ilmakanteleen SM-kilpailu.

Folklandia-festivaalin pääjärjestäjä on Suomen Nuorisoseurat. Lisäksi mukana järjestelyissä ovat kaikki kansantanssin ja -musiikin valtakunnalliset järjestöt sekä festivaalijärjestäjät. Folklandia on paikka, jossa eri festivaali- ja tapahtumajärjestäjät esittelevät tulevan vuoden tapahtumia ja niiden ohjelmaa. Kansantanssijärjestöjen ja kulttuurihallinnon edustajat kokoontuvat Folklandian lähtöpäiväksi Turkuun kansantanssiparlamenttiin, jossa käsitellän alan ajankohtaisia asioita.

Folklandia 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Folklandia-risteily 2008 järjestettiin 11.–12.1. Samalla avattiin vuoden teema: Folkriitti.

Musiikkia esittivät esimerkiksi Sanna Kurki-Suonio Trio, Hilja Grönfors yhtyeineen, Piiskaajat, Dagán, Avaruuden Ikkuna, Kouon Frouva ja Styrmanslaget. Risteilyn tanssiesiintyjiä olivat muun muassa Jutarinki, Motora, Lovisa Folkdansare ja Siilinjärven kansantanssijat. Tanssiteatteria laivalle toi tanssiteatteri Minimin Absolut Finland ja kansainvälistä väriä Mad Ice Itä-Afrikasta, Razzadory Venäjältä, Ranarim ja Namo Ruotsista sekä monikansallinen Baltic Crossing.

Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2008 valittiin nuorisoseura Motora Joensuusta. Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskuksen Vuoden Wäinö -tunnustuspalkinto jaettiin kahden naisen kansanmusiikki ja -tanssiryhmä Puhtille.

Vuoden Nuori Pelimanni -palkinnon vuonna 2008 sai eteläpohjalainen kansanmusiikkiyhtye Haka. Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Koirasen perhe valitsevat vuosittain ansioituneita tai hyvän ennusteen omaavia nuoria, alle 24-vuotiaita pelimanneja tai kansanmusiikin tekijöitä vastaanottamaan pienen kannustusstipendin Juho-Antti Koirasen (1979–2004) muistorahastosta.

Folklandian kummiyhtyeeksi nimettiin Riemukupla. Nimeämisen tavoitteena on tukea nuorten yhtyeiden kehitystä ja osaamista tanssisoiton alalla.

Folklandia 2009

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Folklandia-risteily 2009 järjestettiin 9.–10. tammikuuta. Vuoden Wäinöksi valittiin muusikko Ilpo Saastamoinen.

Folklandia 2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. Folklandia-risteily seilattiin 8.–9.1.2010. Vuoden 2010 Nuoreksi Pelimanniksi valittiin Antti-J. Janka-Murros.

Folklandia 2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. Folklandia-risteily seilattiin 7.–8.1.2011. Osallistujia oli 3 000, joista lähes 1000 esiintyjää. Esiintyjäryhmiä oli 117. Vuoden Nuoren Pelimannin tittelin sai kanteleensoittaja Anna Wegelius[1]. Vuoden Wäinö 2011 -palkinnon sai perinteentutkija Anneli Asplund. Kanteleliitto myönsi vuoden 2010 kanteletunnustuksen Vilma Timoselle. Tikkuristikisan Suomen mestaruuden 2011 voitti Motora-kansantanssiseuran tanssija Timo Salonen. Tanhu!-kilpailun, jossa etsittiin Suomen karismaattisinta ja taitavinta kansantanssiparia, voittivat Hanna Poikela ja Viljami Pekkala.

Folklandia 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. Folklandia-risteily seilattiin 13.–14.1.2012. Osallistujia oli 3 000, joista esiintyjiä 1 000. Esiintyjäryhmiä oli 142, joista 104 soitinyhtyeitä ja 38 tanssiryhmiä. Taustajärjestäjiä vuoden 2012 risteilyllä oli yhteensä 51. Vastaavana järjestäjänä toimi Suomen Nuorisoseurojen Liitto / Pispalan Sottiisi[2].

Vuoden Nuoren Pelimannin tittelin saivat Venla-Vanamo ja Sampo-Elias Asikainen Valkealasta.[3]. Vuoden Wäinö 2012 -palkinnon sai Ann-Mari Häggman[4]. Kanteleliitto myönsi vuoden 2011 kanteletunnustuksen Nurmeksen museon Kantele eläväksi -hankkeelle[5]. Vuoden Kultakantele-tunnustus myönnettiin soitinrakentaja Jukka Mäkelälle ja Jaakko Nososelle[5]. Pispalan Sottiisin vuoden 2012 kansantanssiyhtyeeksi nimettiin Tahdittomat Jokioisilta[6]. Tikkuristikisan Suomen mestaruuden 2012 voitti Veera Snellman Helsingistä, toiseksi sijoittui Esko Kataja Jyväskylästä ja kolmanneksi Ella Snellman Helsingistä[7].

Folklandia 2013

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. Folklandia-risteily järjestettiin 11.–12.1.2013.[8] Vuoden Nuoren Pelimannin tittelin sai kansanmusiikkiyhtye Tradikaali[9]. Vuoden Wäinö 2013 -palkinnon sai Arja Kastinen.

Folklandia 2014

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. Folklandia-risteily järjestettiin 10.–11.1.2014. Risteily siirtyi Helsinki–Tallinna-välille.

Folklandia 2015

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. Folklandia-risteily järjestettiin 9.–10.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]