Franco Modigliani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Franco Modigliani
Henkilötiedot
Syntynyt18. kesäkuuta 1918
Rooma
Kuollut25. syyskuuta 2003 (85 vuotta)
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja Jacob Marschak ja Abba P. Lerner
Instituutti MIT
Tutkimusalue Taloustiede
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin taloustieteen palkinto

Franco Modigliani (s. 18. kesäkuuta 191825. syyskuuta 2003) oli italialais-yhdysvaltalainen ekonomisti. Modigliani sai Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon vuonna 1985 työstään säästämisen ja rahoitusmarkkinoiden tutkimuksessa. Hän toimi vuodesta 1962 kuolemaansa asti professorina MIT:ssä.

Modigliani syntyi Italiassa, josta hän muutti Yhdysvaltoihin koska hänen juutalainen syntyperänsä ja antifasistiset mielipiteensä aiheuttivat hänelle ongelmia Italiassa. Modiglianista tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1946.[1]

Akateemisesti Modiglianin tärkeimmät tutkimukset liittyvät rahoitusteoriaan ja säästämiseen. Rahoitusteoriassa hän kehitti yhteistyössä Merton Millerin kanssa irrelevanttiusteoreeman, jonka mukaan tiettyjen ehtojen vallitessa yrityksen arvo ei riipu siitä, että rahoitetaanko yritystä omalla pääomalla (eli laskemalla osakkeita liikenteeseen) vai vieraalla pääomalla (eli lainaamalla yritykselle rahaa).

Säästämiskäyttäytymistä kuvaamaan Modigliani kehitti nk. elinkaarihypoteesin, jonka mukaan ihmiset pyrkivät saavuttamaan vakaan tulotason koko elämänsä aikana esimerkiksi säästämällä työvuosiensa aikana ja kuluttamalla säästönsä eläkeaikanaan.

  1. Franco Modigliani Encyclopedia Britannica. Viitattu 19.9.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]