Frans Adolf Riekki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frans Adolf (Aatu) Riekki (29. syyskuuta 1861 Pudasjärvi1934 Oulu) oli suomalainen Oulussa vaikuttanut liikemies ja kauppaneuvos.[1][2]

Riekin vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Aukusti Riekki ja Margareeta Wanhala. Hän kävi viisi luokkaa Oulun suomalaista yksityislyseota ja oli sitten muutamia vuosia kauppa-apulaisena kunnes aloitti vuonna 1892 oman liiketoiminnan. Riekillä oli Oulussa siirtomaatavara- ja kangaskauppa. Hän toimi myös tukkukauppiaana ja hänen asiakkaitaan olivat erityisesti Koillismaan maakauppiaat. Riekin aloitteesta perustettiin kesällä 1917 tukku- ja vähittäiskaupan alalla Pohjois-Suomessa toiminut Pohjanmaan Kauppiaiden Oy (vuodesta 1965 Pohjanmaa Oy) jonka hallintoneuvoston jäsenenä Riekki oli. Pohjanmaa Oy toimi vuoteen 1993 saakka jolloin se fuusioitiin Tuko-konserniin. [1][3]

Riekki toimi vuobnna 1918 perustetun Oulun kauppakamarin ensimmäisenä puheenjohtajana 1918–1928 ja hän oli samalla myös keskuskauppakamarin työvaliokunnan jäsenenä. Riekki oli myös Oulun kauppayhdistyksen puheenjohtajana 10 vuodean ajan, Oulun kaupunginvaltuuston jäsenenä Riekki oli 26 vuoden ajan vuodesta 1895 alkaen. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen 1905.[1]

Riekki rakennutti vuonna 1900 Saaristonkadun ja Torikadun kulmaan Riekin talona tunnetun kauppa- ja asuintalonsa. Yksikerroksisen uusrenessanssityylisen puutalon suunnitteli rakennusmestari Jacob William Lillqvist. [4]

Frans Adolf Riekki oli naimisissa 1887–1928 Alma Matilda Burmanin (k. 1928) kanssa.[1] Heidän poikansa oli kalterijääkäri ja Etsivän Keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki.[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]