Fredrik Ignatius Färling

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ylioppilaslakkiin pukeutunut Färling ja H. A. Reinholm ostamassa pukuja.

Fredrik Ignatius Färling (17. tammikuuta 1846 Kangasala11. elokuuta 1904 Pori[1]) oli suomalainen opettaja ja museonjohtaja. Hän oli yksi Satakunnan Museon perustajista ja toimi myös sen ensimmäisenä johtajana vuosina 1888–1896.

Pappisperheeseen syntynyt Färling kirjoitti ylioppilaaksi Borgå gymnasiumista ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian maisteriksi vuonna 1873. Opiskeluaikoinaan hän toimi muun muassa amanuenssina yliopiston historiallis-etnografisessa museossa sekä oli mukana perustamassa Suomen muinaismuistoyhdistystä 1870. Vuodesta 1880 lähtien Färling työskenteli historianopettajana Porin ruotsalaisessa alkeiskoulussa sekä myöhemmin kansakoulutarkastajana 1899–1904.[2]

Färling toimi aktiivisesti muun muassa Porin Suomalaisessa Seurassa sekä Porin Historiallisessa Seurassa, joka perusti Satakunnan Museon vuonna 1888.[2] Hän toimi myös museon johtajana vuoteen 1896 saakka.[3] Lisäksi Färling vaikutti Porin VPK:ssa, jonka 25-vuotishistoriikin hän kirjoitti vuonna 1888.

Färling esiintyi kansatieteilijä H. A. Reinholmin kanssa Arvid Liljelundin tunnetussa maalauksessa Kansanpukujen osto Säkylässä. Vuonna 1878 maalattu teos esittää Reinholmia ja Färlingiä ostamassa kansanpukuja Helsingin yliopiston kokoelmiin.[4]

  • Några bidrag till Björneborgs skolas historia (1888)
  • Wirtamonumentet: dess uppkomst och aftäckning (1888)
  • Porin vapaaehtoinen palokunta vv. 1863-1888 (1888)
  • Om eldsvådor och brandväsendet särskildt med afseende å landsbygden i Finland (1893)
  • Björneborgs skola 1640-1895 (1895)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aitto-oja, Suvi: ”Kansansivistäjä Fredrik Ignatius Färling”, teoksessa Karhu, kirves ja punainen kukko: Porin VPK 1863-2013, Turun yliopisto 2013. ISBN 978-951-29-5302-8.
  1. FÄRLING Fredrik Ignatius. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 19.8.2014.
  2. a b Räty, Jouko: "Arkeologisen kokoelman alku Satakunnan Museossa" Muinaistutkija 3/1988. Viitattu 19.8.2014.
  3. Satakunnan Museon kokoelmaohjelma (Arkistoitu – Internet Archive) s. 3–4. Porin kaupunki ja Satakunnan Museo 2009. Viitattu 29.8.2014.
  4. Liljelund, Arvid: Kansanpukujen osto Säkylässä (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Kansallisgallerian taidekokoelmat. Viitattu 19.8.2014.