Göran Bexell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Göran Bexell

Göran Bertil David Bexell (s. 24. joulukuuta 1943 Högsby, Kalmarin lääni, Ruotsi) on Lundin yliopiston emeritusprofessori ja entinen rehtori.

Elämänvaiheet ja työ

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bexell on suorittanut kirkkomuusikon tutkinnon 1961, ylioppilastutkinnon 1963, filosofian kandidaatin tutkinnon ja teologian lisensiaatin tutkinnon 1969 sekä teologian tohtorin tutkinnon 1975. Hänet nimettiin Lundin yliopiston etiikan professoriksi 1990 ja valittiin Lundin yliopiston rehtoriksi 2003. Hän toimi rehtorina 2003–2008. Hän on toiminut Ruotsin yliopistojen ja korkeakoulujen liiton puheenjohtajana ja monissa kansainvälisissä luottamustoimissa.[1]

Hänellä on ollut useita luottamustoimia Ruotsin kirkossa. Hän oli virsikomitean jäsen ja varapuheenjohtaja 1970-83. Ruotsin kirkon teologisen komitean[2] puheenjohtaja, Kirkolliskokouksen oppivaliokunnan[3] ja kirkkojärjestyskomitean varapuheenjohtaja ja oli Svensk Teologisk Kvartalskrift-julkaisun toimittajana vuosina 1990-97.[4]

Hän on myös kirjoittanut ja muokannut virsiä. Ruotsin kirkon vuoden 1986 virsikirjassa on kolme hänen kirjoittamaansa ja kolme hänen muokkaamaansa virttä.

Göran Bexellin kirjoittamia tai julkaisemia kirjoja (valikoima)

  • Präst- funktion och utbildning 1970
  • Svensk moralpolitik (1995)
  • Statens och kyrkornas ansvar för samhället som värdegemenskap Ett dokument från Sveriges kristna råd 1996
  • Teologisk etik - en introduktion 1997
  • Gud - sju lundateologer föreläser 1997
  • Etiken, Bibeln och samlevnaden : utformningen av en nutida kristen etik, tillämpad på samlevnadsetiska frågor 1998
  • Teologisk etik i Sverige sedan 1920-talet 1981
  • Akademiska värden visar vägen 2011

Bexellin kirjoittamat virret Ruotsin kirkon virsikirjassa

  • 155 Herre lever, våga tro Herra elää, siihen luota 1971 (Suom. Niilo Rauhala 1995), säv. Bedrich Janacek 1974)
  • 563 Se på himlens många fåglar Katso, kuinka taivaan linnut 1971 (Suom. Anna-Mari Kaskinen 1998, säv. Lars-Erik Ängeborn 1973 (a), Saksassa (Herrnhut) 1735 jälk./ Berliini 1786 (b))
  • 637 En gång i tidens morgon On kerran ajan aamussa 1972 (Suom. Niilo Rauhala 1997, 2000 , säv. Erland von Koch 1974)
  1. Göran Bexell verbum.se. Arkistoitu 23.3.2020. Viitattu 23.3.2020. (ruotsiksi)
  2. Svenska kyrkans teologiska kommitté svenskakyrkan.se. Viitattu 23.3.2020. (ruotsiksi)
  3. Läronämnden svenskakyrkan.se. Viitattu 23.3.2020. (ruotsiksi)
  4. Vem är det : Svensk biografisk handbok / 1997 / runeberg.org. Viitattu 25-11-2020. (ruotsiksi)